Musiikkimaailmassa tapahtuu - Fyysisen äänitteen murros osa 2

Musiikkia tarjoavat stremipalvelut Spotify ja Grooveshark

Olen muutaman kuukauden käyttänyt kahta tunnettua streamina eli suoratoistona musiikkia tarjoavaa palvelua, joten niihin on hyvä tehdä myös hieman tarkempi katsahdus. Ruotsalainen Spotify lienee aggressiivisen mainontansa ansiosta jo useimmille tuttu. Amerikkalainen Grooveshark taas varmasti tuntemattomampi Suomessa, vaikka palvelulla onkin yli 25 miljoonaa käyttäjää, eli noin 15 miljoonaa enemmän kuin Spotifyllä (Wikipedia). Sen toimintatapa on vastaava kuin esimerkiksi Youtubella, palvelussa saatavilla oleva materiaali on käyttäjien sinne itse lataamaa.

Spotifyn talousongelmista muita kilpailijoita vastaan on saatu viimekin aikoina lukea useasti. Suomessa palvelulla on kuitenkin ilmeisen vankka suosio, ja ainakin MuTuna se tuntuu olevan käytetyin streamina musiikkia tarjoava palvelu täällä. Sitä voi käyttää mainosten ryydittämänä ilmaiseksi, tai maksaa aika nimellisen 5€ kuukausimaksun rajattomasta toistosta tai siihen puolet lisää, ja palvelu kulkee mukana myös nykyisissä älypuhelimissa. Maksun voi onneksi hoitaa myös lahjakortilla, joten joka kuukautiseen visalaskurumbaan ei ole pakko hypätä mukaan. Spotify on erinomainen uuden musiikin kuluttajan väline, sillä taajaan vaihtuville populaarimusiikin kentille ei ole niin väliä, jos jotakin levyä ei vuoden tai kahden kuluttua enää löydy. Miten palvelu sitten toimii metallin ja rockin kuuntelijalle onkin eri juttu, vaikka tarjonnasta kiitettävästi näitä genrejä löytyy. Voisi sanoa omien tutkimusten perusteella, että ainakin 80 % omasta levyhyllystä on palvelussa tarjolla ja uutuuksia julkaistaan siellä samaan tahtiin kun levyjä tipahtelee kaupan hyllyille suunnilleen samoilla prosenteilla, kunhan kyseessä on tietenkin oikean tai isomman julkaisijan levytykset. Vasta julkaistun Helsingin Sanomien artikkelin mukaan Spotify alkaa palauttamaan myös artisteille tai no ainakin levy-yhtiöille myös merkittävästi rahaa jo Suomessakin, joten se on Chisu-gatessakin opittuna laillinen tapa kuunnella musiikkia artisteja tukien.

Grooveshark ei maksa mitään ja se toimii selaimella, joten ylimääräistä ohjelmaa ei tarvitse koneelleen ladata eikä kuuntelijaa rassata mainoksilla biisien välillä. Valikoima on laaja mutta hyvin surkeasti esillä, koska sen esille laitosta vastaavat käyttäjät. Levyillä voi olla vääriä biisejä, vuosiluvut ovat miten sattuu tai joltain levyltä on vain muutama kappale. Samoja levyjä on tarjolla myös usean eri käyttäjän laittamina, joka on sekä haussa iso miinus, että sitten myös plussa, koska esimerkiksi kadoksissa olevia biisejä voi itse koota oikean albumin raidoiksi soittolistalleen tätä kautta. Äänenlaatu vaihtelee perus mp3 -tasoisesta hieman heikompaan, ja varsinkin äänenvoimakkuus heittelee enemmän kuin Spotifyssä. Valikoima tuntuu olevan hieman heikompi rockin ja metallin saralla kuin Spotifyssä.

Spotifyä tai Groovesharkia ei voi siis käyttää 100 % ainoana tarjoajana, jos kuuntelijan musiikkimaku ulottuu ohi isoimpien julkaisuiden. Tarkemmin musiikkia seuraavaa ärsyttää myös albumien väärät tiedot molemmissa palveluissa. Bändeiltä puuttuu myös oudosti julkaisuja välistä, esim. Helloweenin Gambling with the Deviliä on turha Spotifystä etsiskellä. Spotify kaatuilee myös joskus, monille lienee tuttu vika se, että haku ilmoittaa virheen "browsing failed, please try again later" toisinaan, joten kuuntelija pystyy toistamaan vain soittolistoilleen keräämää musiikkia. Vika yleensä korjautuu itsestään muutamassa tunnissa. Groovesharkin toisto taas lagaa nettiselaimessa huomattavan useasti, muutamana iltana se ei ole suostunut toimimaan laisinkaan, josta tipahtaakin iso miinus itse palvelulle. 

Palveluiden käyttöliittymä on aika surkea, musiikkia ei saa itselleen muistiin kuin soittolistalle ja sitä kautta kirjastoon. Jälkimmäiseen ei kuitenkaan saa, esim. artisteja pelkästään näkyviin, vaan ainoa tarjolla oleva vaihtoehto on pitkä lista biisejä vähänkään enemmän palvelua käyttävällä. Tämä hankaloittaa pidemmän päälle todella paljon palvelun käyttöä, kun bänditkin saa vain A-Ö:hön tai toisinpäin, joten hetkessä lista on pitkä kuin nälkävuosi. On ihmeellistä että molemmissa käsitellyissä palveluissa vika on sama, tosin vanhassa Groovesharkin käyttöjärjestelmässä löytyi myös perinteinen artistit näkymä, joka uudesta versiosta on jostain käsittämättömästä syystä poistettu.

Yhteenveto

Spotify on kokonaisuudessaan mainio palvelu, mutta enemmän musiikkia harrastavalle se ei riitä ainoaksi musiikinkuuntelun välineeksi. On myös kyseenalaista, kauanko palvelu toimii ja kauanko nykyään saatavilla olevat levyt siellä tulevat olemaan, joten ne rakkaimmat Iron Maidenit tai AC/DC:t, joista jälkimmäistä ei edes Spotifystä löydy, on paras edelleen omistaa itse, joko sitten fyysisesti levyinä tai digitaalisina tiedostoina. Grooveshark käy parhaillaan useita eri oikeustaisteluita tekijänoikeusmaksuista ja vaikka sillä on mittava kasa sopimuksia eri julkaisijoiden kanssa, on palvelussa tarjolla myös suuri määrä levyjä, joista tuskin senttiäkään tekijöilleen tipahtaa. Levyt voivat myös kadota Groovesharkista yllättäen, koska jos julkaisija niin haluaa, vetää palvelu albumit pois kuuntelusta. Useat oikeusjutut voivat myös pahimmillaan johtaa palvelun sulkeutumiseen myös Suomessa, esimakuna tästä on tullut jo muutama varoitus lahjoituspyyntöjen muodossa, sekä aina silloin tällöin esiin putkahtava pakollinen videopätkä, jolla pyritään palvelun jatkoa turvaamaan.

Molempien palveluiden hyvät ja huonot puolet ovat siis aika pitkälti samat, ja ne soveltuvatkin kaikkein parhaiten uuden musiikin löytämiseen. Todelliselle musiikinharrastajalle ne eivät kuitenkaan riitä, koska oma musiikkikirjasto on oltavilla saatavilla aina, ja koko eliniän pituisen matkan. Seuraavaksi onkin otettava katsaus digitaaliseen musiikin ostoon, jossa ainakin tiedostot jäisivät itselle talteen.

Musiikkimaailmassa tapahtuu - Fyysisen äänitteen murros osa 1.

Uusi vuosi, uudet kujeet

Olen sitä vuonna 1980 syntynyttä sukupolvea, joka on tottunut hankkimaan musiikkinsa fyysisessä muodossa. Eihän sitä kaikkea musiikkia kuitenkaan omien aikojen alussakaan ostettu, vaan sitä kopitoitiin pääosin kirjastosta tai kavereilta kaseteille, jotka ovat edelleen tallessa. Niitä ehti kertyä satakunta, ennen kuin alkoi CD -levyjen ostaminen. Ensin tosiaan hitaaseen tahtiin, koska toisen ja kolmannen asteen opiskelijalla ei suureen määrän levyjä ollut rahaa, eikä niitä tosiaan 90-luvun puolivälissä vielä näin paljoa julkaistukaan. Pikkuhiljaa tulopuoli vakiintui, ja levyjen ostomäärät kasvoivat aina näihin päiviin saakka kokoelman yltäessä nyt 650 levyyn.

Pikkuhiljaa sitä alkaa tuntemaan olonsa typerykseksi. Tarkoitan sitä, että vaikka omassa kaveripiiristä vielä nippu ihmisiä löytyykin, jotka musiikkinsa CD -levyinä hankkivat, on tuo määrä nykymaailmassa jo häviävän pieni. Suurin osa ihmisistä käyttää nykyään erilaisia streamipalveluita, laittomia tai laillisia nettilatauksia tai vain radiota musiikin kuuntelussaan. Pitkän aikaa olen pitänyt itseäni tätä joukkoa parempana ihmisenä, kun ostan musiikkini pääosin täysihintaisena fyysisinä julkaisuina. Olenko sittenkin se lammas susien joukossa, eikä toisinpäin?

Jos miettii oman musiikinkuuntelukäyttäytymisen muutosta, niin enhän minä itseasiassa sillä fyysisellä levyllä enää juuri mitään tee. Kun vielä ennen tuota levyä "soitettiin" useita ja taas useita kertoja, niin nythän kuvio menee seuraavasti. Ostan levyn, rippaan sen koneelleni MP3:si, joita toistan tietokoneelta tai matkalla ollessani älypuhelimesta. Noin 15 euroa maksava lätty siis käy käsieni kautta muutaman minuutin matkan, jonka jälkeen se päätyy muiden joukkoon cd -hyllyykööni, eikä siihen sittemin tule palattua. Onko tämä järkevää käytöstä?

Onhan musiikin ostamisessa näin toki näitä moraalisesti hyviä puolia, tuen rahallisesti muusikkoja, jotta he pystyvät jatkossakin tekemään musiikkia. Mutta onko tuo tukeminen juuri minun tehtäväni, alimman tuloluokan toimistorotan, jonka käteenjäävä rahamäärä kuussa on samaa luokkaa kuin keskituloisen päivän ruokalaskun hinta. Miksi koen vastuukseni tukea rahallisesti tällaista multimiljoonien businesta, jossa raha päätyy kuitenkin enimmäkseen jonnekin muualle kuin musiikin tekijälle. Laiton lataaminen ei kuitenkaan ole, eikä se tule oleman ratkaisuni, mutta olisiko järkevämpää myös itse siirtyä modernimpiin hankintakeinoihin?

Ensinnäkin 650 levyä vie aika mittavasti tilaa hieman reilun 20 neliön asunnosta. Varsinkin muuttaessa cd -tornien raahaaminen on sieltä epämiellyttävimmästä päästä koko keikkaa. Sama määrä vie digitaalisesti taltioituna vain murto-osan siitä fyysisestä tilasta kuin tuollainen levymäärä. Tärkeämpi seikka lienee se, että digitaalinen ostaminen syö vähemmän rahaa. Esimerkiksi kuukauden Spotify lisenssi maksaa 5 €, ja sieltä löytyy merkittävä osa uusista julkaisuista. Samalla hinnalla ei saa edes käytettyä levyä, hyvä jos alennusmyynnistäkään. Laillinen nettilataus taas maksaa levyä kohti muutaman euron vähemmän kuin fyysisten levyjen ostaminen, mutta "ilmasta" maksaminen tuntuu myös typerältä tai no ainakin oudolta. Tuo on se ajatus, jonka kääntämiseen täytyy seuraavat kuukaudet pyhittää. Tämän aikaa ajattelin kokeilla elämää Spotifyn varassa, ostin kahden kuukauden passin R-kioskilta, koska en pidä joka kuukautisesta turhasta visalaskurumpasta. Olenko pakotettu oman opitun ajatusmaailmani takia ostamaan edelleenkin musiikkini fyysisest elämäni loppuun saakka vai pystyykö kuluneen sanonan vanha koira oppimaan uusia temppuja? Vuosi 2013 sen kertokoon ja tämän juttusarjan jatko-osissa aion paneutua käyttämieni digitaalisten palveluiden hyviin ja huonoihin puoliin.