1. Iron Maiden - Senjutsu
Iron Maidenin uusin levy on pitkäaikaiselle fanille aina iso juttu, mutta kun ennakkoon julkaistut sinkut The Writing on the Wall ja Stratego tuli pariin otteeseen kuultua, olivat ne alkuun pettymyksiä. Kahdelle levylle julkaisu on jaettu, mutta pääsääntöisin kuuntelin tätä alkuun Spotifystä, jossa levyt soi putkeen. Alkuun levykin tuntui ylipitkältä ja pettymykseltä mutta kun julkaisu soi työpäivät taustalla sen parikymmentä kertaa, alkoi levy viimein avautumaan. Tämän jälkeen menikin yksi viikko levyn avauduttua vain tätä kuunnellen, kaiken muun musiikin tuntuessa täysin turhalta.
Ensimmäiseen 15 kuuntelua ei esimerkiksi tuonut esiin The Time Machinea, joka on levyn ehdoton helmi ja sillä on Maidenin tarttuvin kertsi vuosiin. Death of the Celts aukesi sitten kävelylenkillä pimeässä syksyisessä illassa, kun olin sankarihautausmaalla ja biisin alun tunnelmointi toi kylmät väreet selkäpiihin, loppubiisin nostatuksesta puhumattakaan. Levyn päättävä Hell on Earth sekä Days of Future Past lukeutuvat myös Maidenin parhaimpiin biiseihin lähes vuosikymmeneen. The Parchment on ainoa kappale, jonka levyltä olisi voinut tiputtaa mutta ei se täyshuti ole, joten silti hyvä, että on mukana. Voisin kirjoittaa enemmänkin Maidenin 17. studio albumista mutta jätetään se tähän ja todetaan lopuksi, että Senjutsu nousee top10:iin Maidenin diskografissa. Huikea suoritus yli 40-vuotiaalta yhtyeeltä.
2. Helloween - s/t
Ei mulla ollut tälle kovia odotuksia, vaikka olikin tiedossa, että Kiske ja Hansen ovat mukana. Sitä nautintoisempaa on todeta, että vuoden toiseksi paras julkausi tämä on. Kylmät väreet menevät läpi selkäpiin joka kerta, kun Kiske avaa äänensä loistavan Out for the Gloryn alussa. Levyn erinomaisuus tulee kyllä paljolti Kisken ansiolla; sähkökitara, kova tempo sekä miehen mahtava ääni, niin tänne olisi sama vaikka laulaisi puhelinluetteloa läpi, se toimisi! No on tällä lisäksi kasa muitakin hyviä ralleja, kuten The Dark Siden aikaisen 'weenin mieleen tuova Mass Pollution sekä vaikka Feor of the Fallen, jolla taas kuullaan Deristä parhaimmillaan. Koko julkaisun kruunu on kuitenkin mainio Skyfall, jossa levyn vokaaleissa liian vähälle roolille jäävä Hansenkin saa ääntään kuuluviin, itse biisin ollessa parasta Helloween / GammaRay -matskua vuosiin. Vaikka on levyllä hutinsa, kuten Indestructible, ei se ole läheskään niin suuri notkahdus kuin 7 Sinnersin Are You Metal? oli. Levy, joka Maidenin ohella soi eniten vuonna 2021.
3. Therion - Leviathan
Christofer Johnsson päätti kaikkien kokeiluiden jälkeen tehdä Therionin best of albumit ja näistä ensimmäisen Leviathan osuu kyllä täydellisesti maaliin, ollen pelkkää hittiä alusta loppuun. Kyllä moni muukin bändi yrittää tehdä levyilleen vain loistavia kappaleita mutta harva siinä onnistuu, joten ei se selvää ollut, että Johnssonin idea kantaa onnistuneesti maaliin. Levyn avaavasta The Leaf on the Oak of Far :sta Tuonelan kautta jatkuen jokaisen levyn kipaleen voisi nostaa esille potentiaalisena sinkkubiisinä, joten biisien nimiä on turhaa lisää listata. Kehua voi sen sijaan onnistuneita mieleen jääviä melodioita, erinomaisesti sovitettuja biisejä sekä toimiviksi saatuja kööri- sekä oopperalauluja. Thomas Vikströmin vokaalit ansaitsevat myös kehunsa ja ex-Candlemass vokalisti pistääkin tällä julkaisulla ulos parhaita lauluraitojaan koskaan. Mielenkiinnolla jään odottamaan kolmikon seuraavaa julkaisua, joka on edessä ensi vuonna; ne 3 Levitathanin nimen alle tehtyä levyä ovat käsittääkseni jo suunnilleen valmiina.
4. Archspire - Bleed the Future
Kanadan ihmeeseen törmäsin ensimmäistä kertaa edellisen Relentless Mutation aikaan muutama vuosi sitten ja uutukaiselle olikin ladattu kovat odotukset. Bleed the Future kyllä lunastaa kaikki odotukset ja enemmänkin. Ultranopea ja tekninen death metal on kääntynyt hieman liiasta soitinpornosta ihan kunnon sävellyksiksi, joita melodiat ja riffit kuljettavat hienosti. Tätä kuunnellessa nousee mieleen ajatus, että Bleed the Future on Archspiren oma Raining Bloodinsa, niin hyvin kaikki osat on tällä kohdallaan. On ne ns. hittibiisit, kuten levyn avaava Drone Corpse Aviator tai mainio Abandon the Linear, muttei laatu lopu tähän vaikkei esim. Golden Mouth of Rhin nousekaan edellisten tasolle, puolustaa se silti paikkansa julkaisulla. Vielä täytyy kehaista bändin timmiä yhteissoittoa, jossa kuitenkin on groovea pysynyt mukana sekä lopuksi tietenkin vokalisti Oli Petersiä, jonka vokaalien täydellinen rytmitys sekä nopeus on ihan omalla tasollaan. No samat kehut täytyy kyllä sanoa bändin rytmiryhmälle ja varsinkin rumpali Spencer Prewettille, huh mitä menoa. Bleed the Future on täydellinen, 31 minuutin mittainen pläjäys tulista sekä todella teknistä deathia, jolla ei ole mitään liikaa, eikä yhtään suurta puutetta.
5. Rob Zombie - The Lunar Injection Kool Aid Eclipse Conspiracy
Yksi vuoden odotetuimpia levyjä joka sisältää Robin sekä John 5:den mahtavaa yhteistyötä. Vasta pari vuotta sitten tajusin, kuinka maaginen ja omaperäinen kitaristi John 5 on ja miten iso osa Zombien soundia mies oikeasti on. Harvassa on bändit, joiden soundi on täysin omaperäinen ja vielä harvemmassa on vokalistit, jotka saavat yksinkertaiset toistot lyriikoissa toimimaan niin näin hyvin kuten Robin "Rama lama, Rama lama loo" tmv. keksityt hauskuudet. Muutaman toistokerran tämä levy vaati avautuakseen mutta on soinut sen jälkeen tasaisesti ja parantunut koko ajan. Levyllähän on useita välisoittoja mutta kyllä ne toimivat hyvinä introina niiden perään tuleville kappaleille. Groovea, rockia ja countryä makealla tavalla yhdistävät kappaleet kuten 18Th Century Cannibals, Excitable Morlocks and a One-Way Ticket on the Ghost Train toimivat läpi julkaisun, eikä tällä heikkoja hetkiä ole, jos nyt ei liian pitkiä biisin nimiä lasketa sellaisiksi. The Eternal Struggles of the Howling Man sekä The Ballad of Sleazy Rider voi myös vielä erikseen mainita sieltä hittipuolelta, jos nuo toimivat, kannattaa levy tsekata kokonaan läpi.
6. In Mourning - The Bleeding Veil
Opethin perillinen melodisen death/doomin parissa on päässyt 6. täyspitkäänsä ja oli yksi vuoden odotetuimpia julkaisuja. Varsinkin bändin kaksi ensimmäistä täyspitkää kuluu soitossa edelleen kun taas pari viimeisintä julkaisua ei ole iskenyt kiitettävälle tasolle, mutta uutukainen pomppaa heti bändin top3 - julkaisuihin. Aiempien 3 levyn laahaavasta tyylistä on päästy eroon ja palattu sinne iskevämmän sekä melodioiden sekä lyriikan osalta haikeimpiin ja henkilökohtaisempiin tunnelmiin. Ei siis olla siellä vaikkapa Weights of the Oceanssin globaaleissa kipu lyriikoissa. Levyn avaavasta Sovereignistä lähtien levy on pelkkää laatua, melodioiden ilotulitusta sekä eri laulutyylien vaihtelua aina ärinästä murinaan ja hc-huudosta kuulaisiin puhtaisiin lauluihin. Ainoa pieni miinus on hieman liian ahdettu tuotanto, jossa ei ole Shrouded Divinen kaltaista erottelevuutta, mutta ei tässä silti pahimmassa loudness warissa olla. Kolmen vartin mittainen The Bleeding Veil on kuitenkin kokonaisuutena kiitettävä tuotos, joka jää soittolistalle pitkästi tulevaisuuteen.
7. The Crown - Royal Destroyer
The Crownin 11. täyspitkä tarjoilee jälleen todella toimivaa ja iskevää thrashia. Kolme varttia tiukkaa ja melodista thrashia on täydellinen mitta levylle eikä tälle huteja ole jäänyt. Hieman yli minuutin kellottava aloituskappale Baptized in Violence starttaa levyn kiihkolla ja sen perään tuleva yli 6 minuuttinen Let the Hammering Begin näyttää, että sekä lyhyemmät että pidemmät rallit saadaan toimimaan. Johan Lindstrandin vokaalit ovat täyttää rautaa ja ärinän artikulointi parasta A-luokkaa. The Crownilla on myös aina silmää hyville biisin nimille, kuten loistava Motordeath, räväkkä Full Metal Justice tai parhaan yhteislauluun sopivan kertosäkeen omaava Scandinavian Satan. Riffeissä on edelleen sitä hyökkäävyyttä, joka The Crownin monesta muustä bändistä erottaa. Ei julkaisu tietty ihan klassikkojen tasolle nouse, mutta on kiitettävä kokonaisuus, joka löytyy soittoon vielä tulevinakin vuosina.
8. Alice Cooper - Detroit Stories
Herra Cooperin paluu Detroitin rockin pariin osoittautui yllättävän hyväksi lätyksi ja soi autossa kesäisillä ajomatkoilla. Levyn avaava Lou Reed coveri Rock & Roll sopii hyvin käynnistämään matkan vanhan ajan rockin parissa ja Wayne Kramerin kanssa tehty Go Man Go jatkaa sitä oivasti, vaikka aluksi kappale hieman honolta vaikutti, toimii se nykyisellään hyvin. Soulahtava $1000 High Heel Shoes on myös yksi levyn parhaita hetkiä ja henkii oivasti 70-lukua. Korona-ajan kannatuslaulu Hanging on by a Thread osui kyllä kanssa hyvin hermoon, kun vanha herra kertoo, että kyllä tästä selvitään ja ollaan kaikki samassa veneessä pandemian kanssa. Levyllähän on toki muitakín covereita mukana, mutta ne häviävät kyllä uusille sävellyksille ja ainoa raita, jonka tältä pudottaisin onkin Outrageous Cherryn coveri Our Love Will Change The World. Kaikkinensa levy on hyvää vanhan ajan rockia Alicen tunnistettavalla laululla ja mies osoittaa, ettei 22. soololevynkään jälkeen ole turha reliikki vaan edelleen rockin kärkinimiä.
9. Go Ahead and Die - s/t
Ajattelin aluksi, että tuskin kummoinen levy tulee, kun Max totesi kommenteissa, ettei ilman koronan tuomaa paussia olisi tätä tehty. Aluksi tulikin tuo YouTubessa vastaan tuo bändin nimibiisi ja se oli ihan ok veto, ja parani entisestään varsinaisen musiikkivideon perusteella nautittuna. Truckload Full of Bodies tuli seuraavaksi sekä mainiona musavideona, että Maxin ja Igorin soittovideona, jossa käytiin biisin riffit sekä lyriikoiden tausta läpi ja videolla onkin hauska seurata Maxin lapsenomaista intoa soittamiseen. Biisihän on täydellinen ja rujo kuvaus pandemiajasta. Ei loppulevykään juuri kalpene, vaikkei muut biisit edellä mainitun tasolle ihan yllä. Levy on mainio sekoitus Sepulturan perintöä vivahteilla hardcoresta, deathista sekä 80- ja 90-luvun metallista. Harvassa on onnistuneet isä-poika julkaisut, joten tässä yksi lisää siihen kategoriaan. Ehdottomasti hyvä pläjäys äärimetallia koko 43 minuuttisensa keston ajan.
10. Eternity's End - Embers of War
Power metallia Saksasta? Kelpaa, varsinkin kun bändi on vahvistunut brasialaisen Iuri Sansonin vokaaleilla, joka paahtoi ennen Hibrian keulilla. Eternity’s Endin uutukaisella on rivakkaa euro poweria sekä mausteita jenkkiläisestä powerista kuin myös neo klassisesta metallista. Kun edellä mainitut luo yhteen, saadaan levyllinen aggressiivista poweria, jossa ei vauhdissa juuri säästellä. Tällä kertaa Christian Münzner on saanut aikaiseksi perus hyvien rallien joukkoon myös ihan hittimateriaalia, kuten videobiisi The Hounds of Tindalos osoittaa. Eikä se jää ainoaksi vaan Call of the Valkyries kelpaa mukaan kiitettävään kategoriaan kuten myös Arcturus Prime. Viimeisin muistuttaa Iron Saviourin parhaita vetoja, mikä ei sinänsä ole ihme koska Piet Sielck laulaa sillä köörejä, kuten tietty muillakin levyn kipaleilla. Optimaalinen 45 minuutin kesto kruunaa levyn laadukkuuden ja ansaitsee paikkansa vuoden parhaiden julkaisujen joukossa.
Muut maininnan arvoiset:
Cannibal Corpse - Violence Unimagined "Death metal pioneerin uusin on kelpo tavaraa, joka ei yllätä muttei petäkään. Ihan niin hyvin tämä ei ole toiminut kuin edeltävä Red Before Black mutta kyllä uusin maininnan ansaitsee"
Carcass - Torn Arteries "Yrittänyt tykätä, muttei lähde kokonaisuutena, paljon hyviä kohtia mutta myös useita ei toimivia. Onhan tässä vanhaakin henkeä, mutta jotenkin matsku ei vaan osu maaliin."
Cradle of Filth - Existence is Futile "Edellinen yllätti niin positiivisesti, että tälle oli jopa odotuksia ja vaikkei tämä pettymys ole, ei levy yllä vuoden parhaiden, kuten ei orkesteriinkaan parhaiden joukkoon."
Dream Theater - A View from the Top of the World "Pitkästä aikaa laadukas tekele Dream Theaterilta, en ole jaksanut edellisiä kyllä paljoa ja 2 edellistä tylsän puuduttavia mutta tämän parissa kyllä viihtyy, vaikkei täysosuma olekaan. Levyn nimibiisi parasta antia, jonka kruunaa upea kitarasoolo."
Eclipse - Wired "Isojen kertosäkeiden rockia Ruotsista ja hyvä tekele, varsinkin levyn aloittava biisikolmikko on silkkaa rautaa. Taso hieman notkahtaa loppua kohden mutta täysiä huteja ei ole ja mikäs se on Erikin raspilaulua kuunnellessa. Levyn päättävä Dead Inside lukeutuu aloituskolmikon tapaan kiitettävälle tasolle, joten levyn haluaa aina laittaa alusta uusiksi pyörimään biisin loputtua."
Evermore - Court of the Tyrant King "Toimivaa poweria hyvällä vokalistilla, ei heikkouksi mutta ei vielä tasoltaan maailman eliittiä."
Fuath – II ”Viiden vuoden odotus kannatti, kun Saorista paremmin tunnettu Andy Marshall sai viimein tämän orkesterinsa toisen julkaisun pihalle. Bändin eeppinen, mustan metallin tyylisuunta edustava melodinen metalli, iskee kyllä niin hyvin, että Marshallilla täytyy olla jotain sukujuuria viikinkeihin, tai no skottina kai voi ollakin. Kun Saorilta ei tänä vuonna saatu kuin Guardiansin remasteri (IMO Saorin paras levy), on Fuathin toinen levyn vuoden parasta maalailevaa mustaa metallia.”
Hypocrisy - Worship "Perus hyvä levy Peteriltä muttei biisien taso yllä esim. Viruksen tasolle muttei toisaalta petäkään. En oikein käsitä miten Chemical Whore ja Children of the Grave on levylle päätyneet, kun niiden melodia on lähes yksi yhteen, no kai sitä oman käden jäljessä ei huomaa, että samaa tulee toistettua"
Ian Parry’s Rock Emporium – Brute Force ”Ian Parryn ääni on kuulunut suosikkeihini jo teiniajoista alkaen, eli jo kolmatta vuosikymmentä, eikä ikä kuulu kuin parannuksen entisen Elegy ja Eternity’s End laulajan äänessä. Levyllä kuultava metallinen AOR toimii kyllä mainiosti, ja näistä avausbiisi In Isolation edustaa levyn metallisinta osastoa. Levyn keskellä on timanttisin biisikolmikko My Confessionsista nimibiisin kautta herkkään balladiin Fairytaleen; noiden perusteella jo levy nousee vuoden parhaimpien joukkoon eikä muukaan materiaali mitenkään kyykkää.”
Impaled Nazarene - Eight Headed Serpent "Perus Impukkaa, hyvää raivoa ja rivakkaa tempoa muttei yllä parhaimpien julkaisunsa tasolle. No ei mulle oikein Manifestin jälkeen ole bändin tuotokset niin hyvin toimineetkaan, periaatteessa kaikki kunnossa mutta se viimeinen iskevyys uupuu."
Jerry Cantrell – Brighten ”Alice in Chainsista parhaiten tunnettu kitaristi/ laulaja Jerry iskee mainion levyllisen rentoa rockia kolmannella soololevyllään. Taustoissa on paljon akustista kitaraa, jota maustetaan sopivasti sähköisellä sekä rennolla taustapoljennalla. Hyviä biisejä kaikkinensa ja lähellä vuoden parhaita julkaisuja. Kunhan kesä koittaa, soinee tämä useammin.”
Lucifer - IV "Nicke Anderson ei petä koskaan, hyvää rockia tummalla soundilla syksyyn sopivasti. Johanna paiskoo taas hyvät vokaalit ja melodiat iskevät mukavasti alitajuntaan."
Memory Garden - 1349 "Kahdeksan vuoden tauon jälkeen Memory Garden julkaissut joulukuun lopussa uuden 1349 albumin, joka palauttaa yhtyeen materiaalin tason takaisin doom metallin kärkeen. Heavyä ja doom metallia yhdistelevä löyhästi samaa teemaa lyriikoissa käsittelevä albumi on jo muutaman kuuntelukerran jälkeen innostanut paljon ja uskon, että ajan myötä levy kasvaa vielä paremmaksi."
The Night Flight Orchestra - Aeromantic II "Miami Vice rockia parhaimmillaan, tälle orkesterille mikään ei ole liian juustoista! Ei nyt hittien puolesta bändin parasta antia, mutta ah niin toimivaa ajelu musaa kesäisiin iltoihin."
Obscura - A Valediction "Ultra teknistä ja melodista deathia paiskova Obscura on yksi niistä orkestereista, jolla olisi mahdollisuus todelliseen kympin levyyn, muttei sinne ole vielä ylletty, eikä kiitettävän raja uusimmallakaan ylity. Reilut 50 minuuttia on vain liikaa tällaiselle musiikille, mutta jos levyn mitta olisi 30-40 minuutin välillä, kolkuttelisi tämä materiaalinsa puolesta jo ylempää kastia. Parhaat vedot ovat Forsaken js When the Stars Collide. "
Omnium Gatherum - Origin "Maailman johtava AODM bändi ja hyvä tekele, joskin levyn materiaali jää hieman huonommaksi, kun muutamat aiemmat julkaisut"
Perpetual Etude - Now Is the Time "Yngwie - hengistä neo-klassista 80-luvun metallia, jossa Göran Edmankin vierailevana äänenä mainiolla Sail Awayllä. Ja eihän Ynkkä enää tätä tyyliä tee, joten mukava saada näin toimiva julkaisu tätä genreä. Levy reilut 30 min, niin aina tulee olo, että joko se loppui ja pistää uudestaan alusta soimaan."
Pharaoh - The Powers That Be "Lähes 10 vuoden odotuksen jälkeen on aika uuden Pharaohin levyn ja todella hyvää amerikkalaista heavy metallia bändi Tim Aymarin johdolla taas tarjoaakin. Iced Earthin hengessä (siis musiikin, ei aatteen) edetään sulavasti biisistä toiseen, eikä heikkoja hetkiä ole, kuitenkin se viimeinen kimallus uupuu, jolla tuotos nousisi kiitettävään kastiin.
Running Wild - Blood on Blood "Rolfin paluu laadukkaampaan materiaalin pariin ja ok levy viime vuosien pettymysten jälkeen. Kai sitä vain edelleen odottaa klassikoiden tasoista teosta, vaikka niistä se parikymmentä vuotta onkin. "
Silver Talon – Decadence and Decay ”Nevermore ja Warrel Dane on haudattu ikuisesti, mutta Silver Talon ja Wyatt Howell pitää lippua vielä pystyssä Nevermoren ja Sanctuaryn tyylisen amerikkalaisen heavy metallin saralla. EI levy mikään suora tribuutti ole, mutta Wyatin äänessä sekä bändin musiikissa on niin paljon samaa, että tuota mielikuvaa ei voi välttää. Erittäin hyvä debyytti, jolle jään odottamaan yhä laadukkaampaa jatkoa.”
SkyEye – Soldiers of Light ”Slovenialaisen SkyEyen perinteinen metallia Iron Maidenin ja Judas Priestin hengessä iski kyllä omiin makuhermoihin täydellisesti. Varsinkin levyn varsinainen avausbiisi King of the Skies iskee kovaa, ollen paljon Powerslaven aikaisen Maidenin tyylistä. Detonate on taas kuin tribuutti Priestin uralla, kun taas levyn päättävä yli 14 minuuttinen Chernobyl näyttää, että SkyEyellä on se omakin lohkonsa. Laulaja Jan Leščanec kuulostaa niin paljon nuorelta Bruce Dickinsonilta, että levyn nimibiisin luulisi olevan Tattooed Millonairilta peräisin.”
Sunstorm - Afterlife "Aika Joe Lynn Turnerin jälkeen, kun Del Vecchion AOR bändi julkaisee 6. levynsä. Laatu on taattua DV:tä ja monessa mukana olevan laulajan Ronnie Romeron raspinen ääni toimii tässä, kuten ukon muissakin kevyt-rock yhtyeissä. Hyvä levy siis, mutta ei tässä ole oikein mitään, miksi juuri tämä lätty jäisi tuleviksi vuosiksi soittolistalle. "
The Pretty Reckless - Death by Rock and Roll "Kesän 21 soundtrack, mainiota rockia viettelevällä laululla."
Thronum Vrondor - Dies Tenebrosa Sicut Nox "Black metalia levyllinen, jossa kaikki kohdallaan, varsinkin jämäkät soundit, jotka saa melodisen toimituksen uppoamaan tänne mainiosti."
