Liikkuva kuva - Soundgarden

Yksi teiniajan suosikkibändeistäni tekee odotetun comebackin ! Nyt kuunneltavissa on uuden King Animal levyn avausbiisi Been Away Too Long. Laulaja Chris Cornell kuulostaa edelleen mahtavalta, parin ensimmäisen kuuntelun perusteella oikein hieno rock kipale, jossa mukavan nopea tempo. Heti alkuunsa biisi ei ole kuitenkaan niin mieleenjäävä, kuin aiemmin The Avengers leffan soundtrackilla julkaistu Live to Rise, joka on kiitettävän tasoinen rock tekele ja soinut päässäni siitä saakka. Kyllä tämäkin saa silti uutta levyä innolla odottelemaan sinne 13. marraskuuta saakka, jolloin uutukainen ulostuu.

Klassikko esiin - Pain of Salvation

Pain of Salvation - The Perfect Element I

Ruotsalaisen Pain of Salvationin kolman täyspitkä levytys The Perfect Element I on ehdottomasti yksi proge metallin klassikkolevytyksistä. Levyn tematiikka kertoo ihmisen kehittymisestä yksilönä lapsesta teiniksi kaikkien dramaatisten ja jopa raakojen tapahtumien lävitse, kuten esimerkiksi huumeet, hyväksikäyttö ja häpeä. Levyn musiikki kumpuaa taas tunnetiloja aina suuresta surusta ilon tunteisiin, ja näiden tunteiden tulkkina toimii mahtava ääninen laulaja/kitaristi, sekä bändin pääsäveltäjä ja -sanoittaja Daniel Gildenlöw. Vaikka musiikissa on hetkittäin kuultavisssa samankaltaisia elementtejä kuin vaikkapa Dream Theaterin tuotannossa, eroaa tuttavallisemmin P.o.S tästä ja muista orkestereista huomattavasti. Sen proge metalli ei ole puhdasta tekniikan esittelyä eikä turhaa kikkailua, vaan proge metallin elementit tuodaan mukaan aina tukemaan kyseistä sävellystä ja tarinaa. Gildenlöw on lisäksi laulajana ja tulkitsija melkoisen ylivertainen suurimpaan osaan muihin metallilaulajiin tai yleensäkään laulajiin verrattuna, sillä miehen laulu on todella monipuolista ja tunnepitoista. Vaikka Daniel Gildenlöw varastaa levyllä leijonanosan valokeilasta, täytyy tunnustusta antaa myös orkesterille miehen takana. Danielin nuorempi veli Kristoffer soittaa bassoansa jo tässä vaiheessa varsin tunnistettavasti ja hoitaa myös osan liidivokaaleista taustavokaalien ohella. Johan Langell täydentää rytmiryhmän tarkalla mutta proge metalliin suhteellisen elävällä rumpaloinnillaan. Toinen kitaristi Johan Hallgren korvasi tälle levytykselle  alkuperäisen Daniel Magdicin ja hoitaa tonttinsa mainiosti. Viisikon täydentää kosketinsoittaja Fredrik Hermansson, jonka luomat äänimaisemat täydentävät entisestään levyn muhkeaa ja massiivista äänimaailmaa. Jos tarina herätti kiinnostuksen, on tutustuminen hyvä aloittaa levyn nimibiisillä, The Perfect Elementillä, johon tässä on ympätty vielä sen introna toimiva instrumentaalinen Falling.

Liikkuva kuva - Arch Enemy

Arch Enemy - Cruelty Without Beauty


Arch Enemyn neljäs videobiisi Khaos Legions levyltä on Cruelty Without Beauty. Se on vahva kannanotto eläinrääkkäystä ja eläinkokeita vastaan. Vaikkei aihe henkilökohtaisesti ole niin tärkeä, kuin Arch Enemyn laulaja Angela Gossowlle, täytyy sanoa, että videon groteski kuvamateriaalia rääkätyistä eläimistä yhdistettynä Angelan esiintymiseen toimii todella hyvin tällaisen materiaalin tukena. Lyriikoilla varustettu video ei varmasti jätä ketään kylmäksi ja on oiva veto bändiltä ottaa myös hieman kantaa itselleen tärkeisiin asioihin sellaisessa kontekstissa. 

Ensituntemuksista lopullisiin - Steve Harris "British Lion"

En omannut minkäänlaisia ennakko-odotuksia sille materiaalille, jota legendaarinen Iron Maiden basisti Steve Harris tulee julkaisemaan soolona. Levyn päättävä The Lesson oli ehkä kuitenkin lähinnä sitä tyyliä, jota ennakkoon levystä luetut kuvaukset saivat odottamaan, eli rauhallista 70-lukulaista rockia ja tunnelmointia. British Lion on kuitenkin kokonaisuutena silkkaa heavy rockia, ainakin jos otetaan huomioon, että sen tekijöinä on 60- ja 70-luvun musiikin lapsia, joille juuri tällainen tyylisuunta edustaa heavy rockia. AOR ei ole myöskään mitenkään väärin todettu genretys tästä levystä, mutta entäs se itse musiikki sitten?

A World Without Heaven on hieno biisi ja hyvä otos levyn musiikista. Sillä on sopivasti Maidenin mieleen tuovaa melodiamaailmaa, sen jälkipuolella oleva kitarasoolo on mahtavasti soitettu ja sävelletty, sekä kappaleen tunnelma kuitenkin siellä rockin ja heavyn maailmassa koko kestonsa. Ehkä eniten sinne 70-luvulle hypätään The Chosen Ones biisissä, joka tuntui alkuunsa hieman turhanpäiväiseltä mutta on kuuntelussa kasvanut yhdeksi suosikikseni. Lisäksi selvän plusmerkinnän biisimateriaalista saavat Karma Killer, Us Against the World sekä Judas, jotka kaikki ovat hienoja rock kappaleita alusta loppuun. Sinne turhempaan kategoriaan tippuu levyltä kuitenkin myös osa kappaleista. Levyn aloittava This Is My God ei tarjoa oikein mitään, Eyes of the Young on kaikkinensa aivan turha renkutus, ja Lost Worlds sekä These Are the Hands aika mitäänsanomattomia tekeleitä useammankin kuuntelun jälkeen.

British Lion ei ole mikään surkea levy, jonka julkaisua voisi pitää täytenä rahastuksena tai turhuutena. Se ei myöskään kokonaisuutena ole mitenkään niin kova levytys, että sillä taisteltaisiin vuoden levyt tittelistä. Se on ennen kaikkea mukavan ja rennon kuuntelunautinnon tarjoavaa vanhankantaista heavy rockia, jonka pehmeät soundit ovat mukavat mutta samalla myös syövät osan levyn iskevyydestä. Levyllä äänijänteitään aukova Richard Taylor ei ole mikään huono laulaja, mutta varsin yksipuoleinen ja tylsä tulkitsija herran mielestäni on. Ei laulaja kuitenkaan ole mikään Chris Martinin (Coldplay) kaltainen heikko uikuttaja, vaan ihan mittansa tällä levyllä täyttävä ammattilainen.