Ensituntemukset
Lukasin
jostain juttua King of Asgardista, jossa selvisi että bändi soittaa Amon
Amarthin henkistä metallia ja samalla ilmeni toinen vielä mielenkiintoisempi
seikka eli se, että bändissä on vanhoja jäseniä teiniajan suosikistani
Mithotynistä. Samasta syystä on tullut seurattua myös Falconeria, entinen
Mithotyn mies Stefan Weinerhall kun soittelee siellä, sekä myös tällä levyllä
rumpuja soittava Karsten Larsson vaikuttaa molemmissa. Kaupasta oli sitten
napattava mukaan bändin toinen ja uusin täyspitkä, ”...To North”. Todellakin
musiikissa on mukavasti Amon Amarthin henkeä sekä vanhaa Mithotyniä, että
tuttuja folk metallisia melodioita muualta. Heti aluksi huomio kiinnittyy
hienosti örinät hoitavaan vokalisti Karl Beckmaniin, joka artikuloi hienon
mahtavasti lähes Mikael Stannen (Dark Tranquillity) tasolle päästen.
Biisimateriaalista ensi kerroilla huomio kiinnittyy parhaiten levyn aloittavan
intron perään pyörähtävän kakkosraitaan, The Nine Worlds Burniin, jossa on
oikein maittavaa menoa, naislaulajan tuomaa kaihoista melodiaa sekä miehistä
kaahausta. Mieskuoron laulama ja melodisen kertosäkeen omaava Gap of Ginnungs
iskee jo myös heti ensi kerrasta. Muutaman ensikuuntelun perusteella sellainen
vahva kasin tuotos, katsotaan miten albumi kuuntelussa kasvaa.
Lopputulema
Ostopäätöstä
ei tarvitse todellakaan katua levyn nyt viihdyttyä muutaman viikon lisää
kuuntelussa noista ensituntemuksista. Kymmenen kappaletta ja reilut 50
minuuttia musiikkia sisältävä ”...To North” on todellakin sellainen vahva kasin
albumi. Se on nykyaikana ihan merkittävä saavutus, sillä 95 % julkaistusta
raskaasta musiikista vuonna 2012 jää varmasti tämän tason alle. Toisaalta levy
ei kuitenkaan pääse sinne kirkkaimpaan levyjen top10 listaukseen, sillä vaikka
se on tasavahva, on se myös kerralla kuunneltuna hieman liian tasapaksu. Vaiva
on sama kuin monilla kaahauslevyillä, kaasua kun ei hellitetä kunnolla oikein
missään vaiheessa, tuntuu 52 minuuttia toki etenevän iloisesti mutta varsin
samansointisesti. Bound to Reunite on tästä hyvä esimerkki, sinänsä hyvä
kappale jonka lähes seitsemän minuutin mitasta olisi voinut sen minuutin tai
pari tiivistääkin, jolloin kipaleen iskevyys olisi saatu pidettyä paremmin
kasassa. Kappalevalikoimasta on toki noussut myös esiin yllä mainittujen
lisäksi muitakin maininnan ansaitsevia ralleja. Kappaleen pituus ei ole
tosiaankaan se sen huonoksi tekevä seikka, sillä yli seitsemän minuuttia
kellottava Plaque-Ridden Rebirth on helposti levyn parhaita, ellei paras
kappale. Loistava kertsi, mainiot melodiat ja kestonsa kestävä laadukkuus vaan
toimii toisto toiston perään aina paremmin. The Dispossessed on toinen raita,
joka on kuuntelussa vaan parantunut. Loistavasti folk metallia henkevillä
riffittelyillään ja melodioillaan se kumpuaa sieltä Mithotynin historiasta,
kuten tekee myös Harvest (The End) levyn yhdeksäntenä kappaleena. Toisaalta Gap
of Ginnungsin mieskuorot alkavat pitemmän päälle jo hieman tympiä, joten sen
voi sinänsä muuten oivana raitana tiputtaa tästä erinomaisten kipaleiden
joukosta. Kaikkinensa rouheasti soundaavan levyn uskoisi toimivan useammankin
metallifanin kuuntelussa, joten toivottavasti bändi löytää yleisönsä, ja vaikka
vielä Suomeen joskus keikalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti