Vuoden 2012 TOP 10 levyt - Testament "Dark Roots of Earth"

Dark Roots of Earth on vuoden 2012 paras levy, se on se levy, jota odotin siitä saakka kun Alex Skolnick liittyi takaisin yhtyeen riveihin 2005. Edellinen The Formation of Damnation lupaili paljon, mutta se ei ollut vielä sellaista laatua, mitä herroilta osaa parhaimmillaan odottaa. Dark Roots of Earthilta taas ei puutu mitään. Siinä on raivokasta aggressioita kuten levyn aloittava Rise Up osoittaa. Native Blood ja vaikkapa True American Hate taas esittelevät niitä loistavia kertosäkeitä, joista bändi on tullut rankemmassa metallissa hyvin tutuksi. Skolnickin maagisia sooloja kuullaan läpi levyn niin paljon, ettei niistä mitään yhtä voi toista paremmaksi nostaa mutta niiden parissa viihtyy aina vain paremmin toistokertojen lisääntyessä. Kurkkusyövästä toipunut laulaja Chuck Billy kuulostaa paremmalta kuin koskaan aiemmin, vaikka toki miehen aggressiivisinta laulua voisi vielä useammin hyödyntää. Levyllä ei kuitenkaan ole yhtään heikkoa tai edes vain hyväksi laskettavaa kappaletta, vaan kaikki edustuvat erinomaista laatutasoa. Kappaleissa on viitteitä bändin vanhoihin klassikoihin juuri sopivasti mutta ei niin viljalti, että mistään turhasta saman toistamisesta olisi kysymys. Dark Roots of Earthin soundimaailma on loistava ja se on bändin paras levytys sitten The Gatheringin. Aika osoittaa onko se bändin paras levytys kautta aikojen, mutta ainakin voidaan sanoa, että yhtyeen kymmenes julkaisu on täyden kymmenen pisteen arvoinen levytys.

Vuoden 2012 TOP 10 levyt eivät ole paremmuusjärjestyksessä, vaan julkaisen niistä yksi kerrallaan lyhyen pohdinnan loppuvuoden kunniaksi. 

Vuoden 2012 TOP 10 levyt - Unisonic "Unisonic"

Unisonic on tunnetusti ensimmäinen täyspitkä levytys sitten legendan aseman ansaitsevien Helloweenin Keepereiden jälkeen, kun Kai Hansen ja MIchael Kiske tekevät yhteistyötä. Kisken äänen suurena fanina pidän paljon myös miehen kevyemmistä rock -projekteista, kuten Place Vendomesta, mutta oli silti mahtavaa lukea, että Kiske palaa ääneen myös metallin osalta täyspitkän levyn merkeissä. Jänntys vaihtui iloksi, kun levyn sai käsiinsä ja pääsi toteamaan, että laatua sitä ovat vanhat herrat vielä kerran ainakin saaneet aikaiseksi. Varsinkin Hansenin sävellyskynästä on löytynyt pitkästä aikaa kunnon tavaraa, koska levyn kaksi parasta kipaletta ovat täysin herran tekemiä. Never Change Me on juuri sellainen kappale, jota ex-Helloween miehiltä uskalti parhaimmilaan odottaa, sopivasti huumoria, todella kova kertosäe ja kaikkinensa tarttuva sävellys on pelkkää hunajaa Kiske keulillaan. Never Too Late ei jää mainittua paljon huonommaksi ja ehdottomasti se toinen raita, joka kannattaa levyltä erikseen nostaa esiin. Kappale on sellaista power metal korvakarkkia, ettei siitä ole päässyt nauttimaan pitkään aikaan. Loppumateriaaliakaan ei mitenkään kyykkää näihin verratessa, joten käsissä on lähes 50 minuuttia tarttuvaa heavyä ja power metallia, ehdottomasti vuoden 2012 TOP 10 kamaa. 

Vuoden 2012 TOP 10 levyt eivät ole paremmuusjärjestyksessä, vaan julkaisen niistä yksi kerrallaan lyhyen pohdinnan loppuvuoden kunniaksi. 

Vuoden 2012 TOP 10 levyt - Six Feet Under "Undead"

Olen ollut SFU:n fani jo vuodesta 1997 kun kuulin ensimmäisen kerran bändin Warpath julkaisulta muutamaa biisiä, jotka olivat yhden tapetradingin kauttaa saadulla kasetilla. Orkesterin keskitempoinen ja raskas death metalli miellytti jo silloin, ja vuonna 1999 tullut Maximum Violence sitten niin sanotusti räjäytti pankin ja fanipoika oli syntynyt. Tuon jälkeen vokalisti Chris Barnes on yhtyeineen julkaissut nipun eri tasoisia julkaisuja, joilla on aina ollut enemmän tai vähemmän sekä hyvää että huonoa materiaalia. Yllätys oli silti melkoinen kun uutiset koko kokoonpanon uusimisesta Barnesia lukuunottamatta tulivat ilmoille. Odotukset levyä kohtaan laskivat myös melkoisesti, kun kuulin että biisintekovastuun ottaa aiemmin Chimairassa soitellut Rob Arnold. Näistä lähtökohdista Undeadin kuunteluun pääsikin aika vapaasti, joten laadukkaan levyn käsiini saaminen oli täydellinen yllätys. Kyseessä on helposti yhtyeen paras julkaisu jo aiemmin mainitun Maximum Violencen jälkeen, ja on todella outoa miten Arnold on osannut säveltää näin SFU:n kuuloista materiaalia, sitä myös samalla hieman uudistaen ja varsinkin nopeuttaen. Olen aina pitänyt siitä, että SFU rakentaa biiseihin myös kertosäkeitä, ja syystä bändiä ei ole death metallin AC/DC:si kutsuttu. Juuri tästä tyylistä Reckless on paras poiminta uutukaiselta. Simppelin iskevä raita, joka hieman muokattuna menisi minkä tahansa rock bändin hittinä mainion kertosäkeensä ansiosta. Huteja ei levylle liiemmin ole kasattu, joten levy mahtuu helposti vuoden 2012 TOP 10:iin, ja ehkä jopa sinne ylempään kastiin. 

Vuoden 2012 TOP 10 levyt eivät ole paremmuusjärjestyksessä, vaan julkaisen niistä yksi kerrallaan lyhyen pohdinnan loppuvuoden kunniaksi. 

Vuoden 2012 TOP 10 levyt - Paradise Lost "Tragic Idol"

Tragic Idol kuului myös niihin levyihin, jotka kasvoivat kuuntelussa hyvistä erinomaisiksi. Alkuun olin jopa varma, ettei levy kasva ohi edellisen, vuonna 2009 tulleen Faith Divides Us - Death Unites Usin. Uusimmalta löytyy kuitenkin pari niin kovaa biisiä, että ne yhdessä loistavan kokonaisuudessan kanssa tekevät kyllä tästä levystä itselleni parhaan tekeleen sitten vuonna 2005 julkaistun Paradise Lostiksi nimetyn kevyemmän lätyn jälkeen. Fear of Impending Hell alkaa eteerisen kauniisti mutta meno vaihtuu hetkessä kauniin raskaaksi. Kappaleen kertosäe toimii mahtavasti kaikessa yksinkertaisuudessaan, ja jotenkin biisi huokuu samaa henkeä kuin bändin suurin hitti The Last Time. Levyn keskivaiheilta löytyy myös se toinen maininnan arvoinen kipale. Honesty in Death on toki perinteistä Lostia, mutta se on kaikkiaan tuttuinen melodioineenkin niin mieleenjäävä ja toimiva kappale kaikkinensa, että siitä ei voi bändin vanha fani olla pitämättä. On mahtavaa, että bändin 13. levykin henkii viellä seillaista voimaa, että sen voi huolettaa nostaa vuoden 2012 TOP 10 listaan.

Vuoden 2012 TOP 10 levyt eivät ole paremmuusjärjestyksessä, vaan julkaisen niistä yksi kerrallaan lyhyen pohdinnan loppuvuoden kunniaksi. 

Vuoden 2012 TOP 10 levyt - Napalm Death "Utilitarian"

Napalm Death on toiminut eri miehistöillä jo lähes 30 vuotta, mutta kuulun itse siihen kategoriaan, jolle toimii parhaiten vasta bändin myöhemmän ajan grindaus. Utilitarian jatkaa samalla tyylillä kuin vuonna 2009 tullut loistava Time Waits for No Slave. Bändin groovaava death metallin ja grindin siitos kantaaottavilla lyriikoilla muodostaa sellaisen kompon, ettei siitä voi olla pitämättä. Utilitarian on lienee myös bändin monipuolisin tuotos, sillä Evereday Poxilla vieraileva kieron kuuloinen saksofoni ei lienee ole tullut aiemmin bändin tuotoksilla vastaan. Levyn paras kappale The Wolf I Feed taas hyödyntää loistavasti sekä vokalisti Barney Greenwayn puhtaita, että Mitch Harrisin korkeampia rääkynöitä. Biisihän kuulostaa paikoin reilut 10 vuotta vanhalta Fear Factoryltä, silloin kun se bändi vielä takoi rautaakin ulos. Ennen kaikkea Utilitarian tarjoilee parhaiten pakatun annoksen aggressiivista räyhäämistä ja ansaitsee täten paikansa vuoden 2012 TOP 10:ssä.

Vuoden 2012 TOP 10 levyt eivät ole paremmuusjärjestyksessä, vaan julkaisen niistä yksi kerrallaan lyhyen pohdinnan loppuvuoden kunniaksi. 

Vuoden 2012 TOP 10 levyt - In Mourning "The Weight of Oceans"

Ruotsalaisen In Mourningin musiikki on sellaista, että sen pariin voi uppoutua kokonaan. Se ei ole vain taustamusiikkia, vaan sen koko anti paljastuu vasta intensiivisessä kuuntelussa, eikä senkään parissa heti ensi kerroista. Bändin jylhä ja raskas death/doom vaatii faneiltaan hermoja mutta palkinto on suurempi mitä kertarysäyksellä iskevässä sävellystaiteessa. Levyn aloittava Colossus on nimensä mukaan kolossaalisen pitkä, tumma ja raskas kappale, jonka osa-alueet sisältävät kaiken sen, mikä erottaa In Mourningin niistä sadoista muista saman genren orkestereista. Bändin musiikissa on taltioituna taitavasti aidon tuntuista tunnelmaa, kaihoa ja sydäntäriistäviä melodioita. Bändin jokainen levy tuntuu entisestään kasvattavan orkesterin ilmaisua, joten jää nähtäväksi vieläkö isomaksi In Mourning saa musiikkinsa kasvatettua. Kolossaalisen hieno levy, joka kuuluu ehdottomasti vuoden 2012 TOP 10:iin, ja sanoisinpa, että ihan sinne kolmen kärkeen.

Vuoden 2012 TOP 10 levyt eivät ole paremmuusjärjestyksessä, vaan julkaisen niistä yksi kerrallaan lyhyen pohdinnan loppuvuoden kunniaksi. 

Vuoden 2012 TOP 10 levyt - Imperial State Electric "Pop War"

Yleensä en syty yhtään retrorockista tai näistä vastaavista 70-lukua ihannoivista orkestereista, joita riittä nykyään jo liiaksi. Entisen The Hellacopters miehen, Nicke Anderssonin Imperial State Electric katselee vielä kauemmas menneisyyteen, sinne The Beatlesin ja sen aikaisen garage rockin suuntaan. En tuostakaan genrestä suuremmin ole innostunut, mutta jostain syystä bändin simppelit pop rock kipaleet ryyditettynä Anderssonin loistavilla vokaaleilla vaan iskevät sinne jonnekin mielihyväkeskukseen. Bändi toinen levy Pop War ei tosin aluksi toiminut alkuunkaan niin mallikkaasti, kuin bändin nimellä siunattu debyytti. Ajan saatossa tämä harmittavan vähälle huomiolle jäänyt levytys on kuitenkin kasvanut vaan rakkaammaksi ja rakkaammaksi. Pop War tunnelmoi kappaleessa Waltz for Vincent niin tumman kauniisti, että biisi sopisi täydellisesti soimaan jonnekin vanhan hämyisen kuppilan nurkkaan. Back on Man taas toisaalta edustaa lähes stadionrockia, joten bändin kavalkaadi on ihailtavan laaja, karkaamatta silti koskaan liiaksi itse musiikin ytimestä. Imperial State Electricin musiikin ydin on aito ja konstailematon rock and roll, levyn soundit ovat autenttiset ja hyvin livemäiset. Jokainen soitin kuulostaa itseltään ja levy groovaa aivan jumalattoman kovaa. Ehdottomasti vuoden 2012 top10 kategorian antia. 

Vuoden 2012 TOP 10 levyt eivät ole paremmuusjärjestyksessä, vaan julkaisen niistä yksi kerrallaan lyhyen pohdinnan loppuvuoden kunniaksi. 

Vuoden 2012 TOP 10 levyt - Heavy Metal Perse "Aikakirjat"

Kajaanilaislähtöinen Heavy Metal Perse on ainoa kotimainen artisti, jonka levytys mahtuu omaan top10 listaani vuoden 2012 osalta. Orkesterin mainiosta debyytistä on kulunut jo neljä vuotta, ja sen seuraajaa odotin hirmuisilla odotuksilla. Levy onnistuu kuitenkin lunastamaan joka osa-alueellaan kaikki odotukset, jota sille olin asettanut. Lyriikat ovat edelleen parhaiten tehtyjä suomenkielisiä lyriikoita, joita korviini saakka on kuulunut. Useimmiten vielä kotimaisella tehdyt lyriikat ovat niin vaivaannuttavia tai vain huonoja, ettei kappaleita pysty edes kuuntelemaan niiden takia. HMP tekee kaiken toisin, ja veikeät lyriikat miellyttävät mennen juuri siellä korniuden rajoilla, niitä kuitenkaan ylittämättä. Yltiömelodinen heavy ja power metallin siitos soi mainiosti, soolokitaristi Leikkainen taikoo keihäästään hienoja melodioita ja niitä tuetaan mainiosti toisen keihässankarin, laulaja/kitaristi Balmin harmonioilla. Melodisuus ei mene kuitenkaan kikkailun puolelle, vaan sitä tehdään puhtaasti biisien ehdoilla. Ja se levyn tärkein anti se sitten vasta kunnossa onkin, eli ne kappaleet. Mieleenpainuvia kertosäkeitä on taottu taas kainuussa oikein hienosti, eikä sovituksissa kompuroida, vaikka puritaaninen kuuntelija voi joistain osioista näppyjäkin saada. Ainutlaatuinen bändi maailmassa, joka pystyy tekemään  vakavasti otettavaa suomenkielistä poweria ja ansaitsee täten kiistattomasti paikkansa vuoden 2012 top10 listalla. Toista mieltä olevat voivat bändin sanoituksia Aikakirjojen parhaalta biisiltä, Vainolaista Vastaan lainaten painua helvetin kuuseen.

Vuoden 2012 TOP 10 levyt eivät ole paremmuusjärjestyksessä, vaan julkaisen niistä yksi kerrallaan lyhyen pohdinnan loppuvuoden kunniaksi. 

Vuoden 2012 TOP 10 levyt - Ihsahn "Eremita"

Entisen Emperor miehen neljäs soololevy oli haastava tapaus. Alkuunsa oli jo selvää, että levyn osasista kyllä pidän, mutta vei toistakymmentä kuuntelukertaa ennen kuin kappaleet ja niiden mahtavuus lopullisesti aukeni. Onko se sitten vieläkään niin sanotusti maalissa on hankala sanoa, kun sittemmin joka kuuntelukerralla tuntuu saavan vielä enemmän irti. Ihsahn tekee täysin omankuuloistaan musiikkia, joka on nykypäivänä todella poikkeuksellista. Progressiivista sekä melodista metallia siivittävät black metal elementit miehen omalaatuisen kuuloisen kärinän kera, saksofoni saa merkittävää roolia myös itse kappaleita vievänä voimana, eikä vain taustan piristeenä kuten vielä edellisellä levyllä. Sävellykset ovat haastavasti sovitettuja, mutta silti niistä ajan kanssa löytyy aina yleensä sen hyvän kertosäkeen lisäksi myös se punainen lanka. Soundimaailma lienee se suurin elementti, joka Ihsahnin tuotoksen kaikesta nykymetallista erottaa, kuivakka mutta silti rikas soundi, jossa on käytetty useita eri instrumentteja tai varmaankin sampleja, mutta onnistuneesti. Parasta levyn kappalemateriaalia on improvisaationa pääasiassa syntynyt The Grave, jossa koko bändi etunenässään rumpali Tobias Ørnes Andersen pääsee esittämään koko taitokarttansa repertuaalin. Vaikka levyllä kaikein hehkutuksen ohessa on myös hienoisia kauneusvirheitä tai ainakin ärsyttävyyksiä löytyy, kuten esimerkiksi Something Out Theren väsynyt lyriikkaosuus "Something old, something new, Something borrowed, something blue" tai Catharsiksen junnaavuus, ovat nämä vain pisaroita kaiken mahtavuuden keskellä. Ehdottomasti vuoden omaperäisen levytys, ja siksi täysin paikkansa vuoden top 10:ssä ansaitseva.

Vuoden 2012 TOP 10 levyt eivät ole paremmuusjärjestyksessä, vaan julkaisen niistä yksi kerrallaan lyhyen pohdinnan loppuvuoden kunniaksi. 

Vuoden 2012 TOP 10 levyt - Slash "Apocalyptic Love"

Lapsuuden sankarin levynjulkistus on kiinnostava tapahtuma, ja onneksi vielä vuonna 2012:kin Slash tarjoilee laatua faneilleen. Laulaja Myles Kennedyn ulosantiin tottuminen otti aikansa jo livepätkiä kuunnellessa, ja vaikka en miehen faniksi itseäni laske, hoitaa hän tonttinsa hyvin ainakin albumimitassa. Nimibiisillään käynnistyvä levy starttaa hieman vaisusti, mutta Standing in the Sun kolmantena sekä varsinkin You're a Lie neljäntenä kipaleena ovat loistavia esimerkkejä vuoden ehdottomasti parhaalta rock-levyltä. Slash ei ole hukannut vieläkään taitoaan yhdistää bluesia ja rockia loistaviksi kappaleiksi, miehen hienoja sooloja tietenkään unohtamatta. Edellä kehutun You're a Lien lisäksi Anastasia sekä Shots Fired nousevat levyltä esiin kaikki täyden kympin kipaleina. 15 kappaletta on ehkä hieman liikaa levylle, ja ainakin Hard & Fastin sekä One Last Thrillin voisi pudottaa kokonaisuudesta poiskin sitä vielä näin hieman parantaen. Toisaalta taas harvakseen levyjä julkaisevan Slashin musisointia ei voi mielestäni olla koskaan liikaa, joten levy ansaitsee helposti paikkansa vuoden top10:ssä.

Vuoden 2012 TOP 10 levyt eivät ole paremmuusjärjestyksessä, vaan julkaisen niistä yksi kerrallaan lyhyen pohdinnan loppuvuoden kunniaksi. 

Musiikkimaailmassa tapahtuu - Carcass uuden levyn kimpussa

Loistavan comebackin keikkalavoille tehnyt Carcass on viimein varmistanut myös huhut, että bändi työstää uutta levyä. Jeff Walkeria haastateltiin yksinoikeudella Decibel Magazinessa, jossa mies kertuo levyn materiaalin sijoittuvan Heartworkin ja Nectotisismin välimaastoon. Mies kehuu myös vokaaliensa kuulostavan parhaimmilta kenties koskaan, koska niihin oli nyt kunnolla aikaa. Ja revitteleepä kitaristi Bill Steer myös äänijänteitään tulevalla levyllä, jolla soittaa mainittujen herrojen lisäksi rumpali Daniel Wilding. Heartwork on yksi kaikkien aikojen suosikki levyistäni, joten vaikka bändillä on takanaan 17 vuoden levytystauko, on odotukset uutukaiselle massiiviset. Sitä odotellessa voidaan nauttia bändin livekunnosta vaikkapa vuoden 2008 Wackenista poimutulla pätkällä. 

Liikkuva kuva - Jeff Scott Soto "Neverending War"

Soto oli aikoinaan yksi lempilaulajistani varsinkin Yngwie Malmsteenin kanssa tehdyillä levyillä ja liveillä, ja onhan miehellä isot kannukset muutenkin tunnetusti 70-luvulta asti. Miehen soolomateriaali ja lähiaikojen julkaisuhistoria ei ole kummoisesti muistettavia hetkiä tarjonnut, mutta silti kiinnostus jotenkin herää aina, kun miehen nimen näkee jossain julkaisussa. Nyt herran tulevalta soololevyltä on irroitettu videobiisi Neverending War, jossa vanha herra lähtee näköjään politikoimaankin aika vahvasti. Isä Meidän rukouksella alkava kipale ei ole tälläkään kertaa kovin kummoinen rallatus, mutta videon groteski kuvamateriaali nykyisestä sotaisesta maailmantilanteesta hieman ihmetyttää. Moisen materiaalin taakse olisi odottanut vähän räväkämpää biisiä ja osuvampaa lyriikkaa kuin mitä nyt tarjoillaan, ei jatkoon.

Liikkuva kuva - Evocation "Divide and Conquer"

Ruotsalainen Evocation on niitä bändejä, joka on nimenä tuttu ja johon on pitänyt monesti jo tutustua tarkemmin. Nykymaailmassa kiinnostavaa musiikkia kuitenkin tulee joka suunnasta yhä kiihtyvissä määrin, joten bändin antiin tutustuminen on sitten jäänyt odottamaan aina vain sitä sopivaa hetkeä. Evocation julkaisi jo neljännen levynsä Illusions of Grandeurin tänä syksynä, ja siltä on nyt tehty myös video kappaleesta Divide and Conquer. Lyhyt tutustuminen bändiin kertoo, että sen pitäisi olla melodisen Göteborg- ja Tukholman death metallin siitos, kuunnellaanpa mistä on kysymys. 

Ainakaan kyseinen biisi ei niin sitä tuttua Göteborg -soundia tarjoile, mutta jos Tukholman death metallista käy esimerkiksi Amon Amarth, niin sen henkistä soittoa kappaleesta löytyy, joskaan ei niin folkahtavilla melodioilla. Sotaisista videoklipeistä sekä soittovideosta koostettu visuaalinen ilmestys nyt ei ole erikoinen, kuten ei biisikään alkunsa osalta, kulkien siellä toimivan mutta hieman liian tutun turvallisen death metallin saralla. Kappaleen keskivaiheilta löytyvä keskitempoinen soolo-osuus kyllä sitten nostaa kipaleen helposti sen harmaan massan yläpuolelle, hieno ja upean kuuloinen osio on kyllä sellaista korvakarkkia, että lienee viimein aika tutustua Evocationiin myös täyspitkän merkeissä.

Liikkuva kuva - Gamma Ray "Time to Break Free"

Gamma Ray oli yksi niistä bändeistä, jonka kautta rakastuin rankempaan metalliin ja ennen kaikkea power metalliin. Vuonna 1995 tullut Land of the Free löytyi omaan levyhyllyyn ulkomaanmatkoilta muistaakseni Lissabonin lentokentältä. Bändin pääjehu Kai Hansen oli toki tuttu jo tuolloin Helloweenistä mutta miehen johtaman Gamma Rayn yllämainittu julkaisu oli juuri se levy, josta oma innostus todella syntyi power metalliseenkin ilmaisuun, vaikka Helloweenia ja Stratovariusta oli tullut jo kuultua. Sittemmin bändi ei ole kyennyt lähellekään tuota vahvasti nostalgiapisteitä sisältävää mestariteostaan, vaikka on toki laadukkaita biisejä senkin jälkeen julkaissut hieman epätasaisilla julkaisuillaan. Nyt Gamma Ray palaa jälleen aktiiviseksi Kai Hansenin vietettyä viime vuoden tiukasti Unisonicin kanssa, ja yhtye julkaiseekin nyt uuden live DVD:n ”Skeletons & Majesties Liven". Kyseiseltä esitykseltä on nyt julkaistu Time to Break Free teaseri, jossa mukana laulaa Michael Kiske. Itse kappale on Land of the Freen parhaimmistoa, joten kyseinen liveveto osuu ja uppoaa myös vuonna 2012 aivan loistavasti, eipä muuta kuin siitä nauttimaan ja odottamaan bändin Suomen keikkoja maaliskuussa 2013.

Musiikkimaailmassa tapahtuu - Sons of Aeon

Kiinnostus nimeen Sons of Aeon syttyi saman tien kun lukaisin, että bändissä soittaa muun muassa Ghost Brigade kitaristi Wille Naukkarinen, sekä vahva kattaus entisiä ja nykyisiä jäseniä Swallow the Sunista ja Endstandista. No musiikkinsa ei ollutkaan ihan sitä odotettua doom/deathia, vaan ennemminkin jälkimmäiseen genreen osuvaa. Sons of Aenoksi nimetty täyspitkä julkaistaan 18.1.2013 ja nyt ilmestyi kuultavaksi myös ensimmäinen maistiainen tulevalta levyltä, kun sen avauskappale Faceless julkaistiin Youtubessa orkesterin levy-yhtiön toimesta. Muutaman minuutin instrumentaaliosiolla käynnistyvä Faceless on monitahoinen kappale, jossa ei rynnitä mihinkään blast-beattiin, vaan edetään seesteisemmissä ja painostavimmissa tunnelmissa, muttei kuitenkaan niin vahvasti siellä doomin maailmassa kuin herrojen aikaisemmissa orkestereissa. Ensikuuntelun perusteella mielenkiintoinen tuttavuus, jonka tulevaan täyspitkäänkin tämän perusteella tutustuu mielellään. eihän sitä melodista ja hyvin tehtyä death metallia koskaan ole liikaa.

Liikkuva kuva - Angelus Apatrida "Killer Instinct"

Espanjalainen Angelus Apatrida iski edellisen Clockwork albumin rivakalla thrashillaan suoraan aivojen nautinto ytimeen. Varsinkin levyn alkupuolen kappaleet Blast Offin johdolla ovat nyky-thrashin kirkkainta kärkeä, vaikka useassa arvostelussa bändin musiikki ei keskivertoa parempia arvioita jostain syystä saanutkaan. En ole ehtiny bändin uusimpaan, huhtikuussa ilmestyneeseen The Call täyspikään vielä tarkemmin tutusta, mutta nyt yksi sen raidoista, Killer Instinct on päätynyt viralliseen videolevitykseen niin sanottuna lyrics -videona. Rivakka kappale on tuttua Angelusta, mutta ehkä juurikin sitä keskitien tasoa, mitä edellinen levy tuntui monille edustavan. No itse pidän tästä sen verran, että pitää pikimmin tuo The Call saada kokonaisuudessaankin kuunteluun, alla siltä esimakua yllämainitun videon merkeissä. 

Liikkuva Kuva - Avenged Sevenfold "Carry On"

En olisi muutama vuosi sitten uskonut, että kirjoittelen mitään positiivista Avenged Sevenfoldista, sillä hurjasti hypetetyn yhtyeen kehuttu kolmoslevy City of Evel oli juuri sitä ärsyttävää nykyistä metalcorea vinkuvilla vokaaleilla, joka ärsyttää aika pirusti.  Laulaja M.Shadows pompahti vastaan kuitenkin myöhemmin vastaan yllättävässä yhteydessä, sillä mies vokalisoi mainiosti Slashin soolodebyytillä biisin Nothing to Say. Samaan aikaan radiossa soi myös taajaan ukon oman bändin sinkku Nightmare, joka oli biisinä nyt ihan hyvää kamaa, mutta vokaaleiltaan todella nautittavaa. Näistä syistä tuli sitten myös bändin täyspitkään tutustuttua, ja löytyihän sieltä muutama ihan hyvä rallikin Shadowsin pääasiassa loistavien vokaalien lisäksi. Tuosta parjatusta City of Evilistä oli kyllä sävellys ja varsinkin laulupuoli ottanut uskomattomia loikkia. Nyt tuolle 2010 ilmestyneelle Nightmarelle tarjotaan jatkoa, kun bändi on julkaissut musiikkivideon uudesta Carry On biisistään. Vahvasti vanhan heavy metallin inspiroima kappale on helposti bändin parasta antia tähän mennessä, ja mikäli kuuntelija pystyy heittämään ennakkoluulonsa menemään ja avoimin mielin biisiin tutustumaan, on vaikea uskoa, ettei se monelle muullekin heavy fanille toimisi. Itse video on myös loistava esimerkki onnistuneesta peli- ja musiikkimaailman yhteistyöstä. Kappalehan löytyy uuden Call of Dutyn sountrackilta, joten myös itse video on toteutettu pelimaailmasta tutuilla hahmotuksilla, ja voin sanoa että varsin onnistuneesti. No kuunnelkaa itse, ja päättäkää onko poppoo sitten sitä täyspaskaa metalcorea, vaiko ihan nautittavaa metallia, itse taivun helposti jälkimmäisen kannalle. 

Ensituntemuksista lopullisiin - Andre Matos "The Turn of the Lights"

Ensituntemukset

Olen ollut Andre Matosin laulusoundin ja äänen fani jo ammoisista Angran ajoista saakka. Niinpä miehen kolmas soololevy kuuluu pitkän fanitushistorian takia vuoden odotetuimpien levyjen listalle. Kaksi aiempaa soololevyä on kulunut hyvin soitossa, vaikkei ne miehen uran parhaita tekeleitä olekaan. Kolmas levy jatkaa aika lailla ensikuunteluiden perusteella samaa rataa. Sillä on ehdottomat huippuhetkensä, jotka löytyvät albumin alkupäästä. Levyn kolme ensimmäistä raitaa edustavat sen parasta antia, johon mukaan täytyy ottaa myös Unreplaceable levyn keskivaiheilta. Albumin balladeista ei taas aluksi ainakaan tunnu löytyvän oikein mitään innostavaa, joten Gaza ja levyn päättävä Sometimes kuuluvat tällä hetkellä levyn huteihin. Lopuista kappaleista ei vielä täysin osaa sanoa, nousevatko ne mukaan aiemmin mainitun nelikon kiitettävällä tasolle, mutta annetaan levyn kasvaa kuuntelussa ja katsotaan miten ne sieltä alkavat erottautumaan.

Lopputulema

Muutaman viikon aktiivinen kuuntelu on osoittanut, että levy kyllä lunastaa sille asetetut ennakko-odotukset. Jo aiemmin mainitut alun raidat ovat edelleen levyn kärkikastia, tosin albumin aloittavan Libertyn pudottaisin erinomaisten kappaleiden nipuista hyvien joukkoon, siihen nyt tarkemmin sisään päästyäni. Lisäksi tuohon erinomaisten raitojen joukkoon on nostettava levyn keskivaiheilta löytyvä Stop!, jonka päämelodia ja kertosäe ovat albumin eliittiä. Tunnelmoiva ja rauhallinen White Summit on levyn omaperäisin kipale, ja se on kuunteluiden myötä osoittautunut aina vain paremmaksi ja iskevämmäksi tekeleeksi, joten se on varsin mieluisa lisäys parempien raitojen joukkoon. Rivakka Light Years on vielä myös pakko mainita erikseen, juuri tällaista kunnon power metal ryskettä sitä Matosin levyltä odottaa, ja tarjotaan sitä onneksi muidenkin raitojen osalta, tässä ehkä parhaiten. Kaiken hehkutuksen vastapainoksi on mainittava sitten ne huditkin, jotka ovat onneksi levyn lopulla. Varsinaisen levyn päättävä Sometimes on kyllä edelleen täysin turhanpäiväinen balladirenkutus, ja bonusbiisinä CD:ltä löytyvä Fake Plastic Trees samaa laatutasoa. Gaza nyt on ehkä hieman parantunut alun mietteistä, mutta ei sitä erinomaiseksi kipaleeksi saa kuunneltua kyllä millään, toki se paikkansa albumin alkuosassa puolustaa. Kaikkinensa Matos tarjoaa faneilleen taas tutuksi tullutta laatua, ja onnekseen herran vokaalit kuulostavat jälleen mainioilta muutaman heikomman hetken jälkeen, esimerkiksi siellä Timo Tolkin joukoissa. Toisaalta miehen soolomateriaali ei mitenkään pärjää klassisille Angra albumeille, vaikka näistä sen nostalgiankin tiputtaisi pois. Matos on biisintekijänä mainio mutta ne varsinaiset helmet jäävät miehen levyillä harmittavan vähäisiksi. Vahva kasin albumi tämä sitten jälleen on, sijoittuen sinne keskivaiheille miehen julkaisudiskografiassa. 

Musiikkimaailmassa tapahtuu - Saxon "Sacrifice"

Brittiläinen heavy metal legenda Saxon se vaan jaksaa. Bändi julkisti juuri uuden albuminsa kannen ja biisilistan. Sacrificeksi nimetty lätty ilmestyy helmikuussa 2013 ja kyseessä on 70-luvulta saakka toimineen bändin 20. täyspitkä. Vaikkei bändi koskaan noussutkaan suurimpien orkesterien joukkoon, on sen fanikanta onneksi taas kasvanut 2000-luvulla, ja miksipä ei, sillä levyillä on ollut paikoin maittavaa tavaraa. Varsinkin vuonna 2007 tullut The Inner Sanctum on aivan loistavaa vanhan liiton heavy metallia parhaimmillaan sisältävä teos, joka on kuitenkin soundeiltaan ihan tätä päivää. Bändin rakkainta materiaalia monelle varmaan on kuitenkin ne klassikot, kuten 747 (Strangers in the Night) tai Crusader, jonka poimin tähän videomaistiaiseksi, sillä siitä löytyy loistava liveveto vuoden 2007 Wackenista. Tämän tahdissa on mukava jäädä sitten odottelemaan mitä Saxon tarjoaa kuuntelijoilleen vuonna 2013.

1. 01. Procession
2. 02. Sacrifice
3. 03. Made In Belfast
4. 04. Warriors Of The Road
5. 05. Guardians Of The Tomb
6. 06. Stand Up And Fight
7. 07. Walking The Steel
8. 08. Night Of The Wolf
9. 09. Wheels Of Terror
10. 10. Standing In A Queue

Musiikkimaailmassa tapahtuu - Yngwie Malmsteen "Spellbound"

Yngwie Malmsteen julkaisi viimein kannen sekä biisilistan tulevalta, 5. joulukuulta ilmestyvältä Spellboundilta. Kaikkein suurimmalla mielenkiinnolla odotettiin kuitenkin tietoa siitä, että kuka albumilla laulaa. Yllätys oli melkoinen, kun miehen kotisivujen tiedotteesta selviää, että maestro hoitaa kaikki laulut itse. Lukeepa siellä vielä, että myös kaikki instrumentit ovat herran itsensä tekemiä, eli saammeko sitten konerumpuja vain taustalle jää kuultavaksi. Eihän Yngwie kuitenkaan ensimmäistä kertaa levyilleen laula, sillä olihan edellisessä täyspitkällä Relentlessillä kappale Look at You Now, jossa mies vastaa vokaleista täysin. Myös tätä edeltävän albumin, Perpetual Flamen biisilistalta löytyy kappale Magic City, jossa maestro laulaa itse. Sinänsä pidän Yngwien laulutaitoja ihan ok-tasoisina, vaikka toki ideaalitilanteessa toivoisin siellä esimerkiksi Jorn Landen olevan availemassa kurkkuaan. No alta voi kuunnella kuinka laulu Yngwieltä sujuu ja linkistä sitten löytyy biisilistaakin, josta mielenkiintoisin kappale lienee kuuntelematta Turbo Amadeus.

Klassikko esiin - Bruce Dickinson "Balls to Picasso"

Vuonna 1994 julkaistu Bruce Dickinsonin toinen sooloalbumi oli aikoinaan pakko-ostos jokaiselle Iron Maiden fanilla. Tulipa tuo albumi aikoinaan C-kasettina ostettua, joka sittemmin on toki päivitetty myös Cd-levyksi. Dickinson oli jättänyt Maidenin, ja mielenkiinto kaveriporukassa oli suuri, että mitä herra omillaan saa aikaan. Balls to Picasso onkin julkaisustaan saakka ollut yksi kaikkien aikojen suosikkilevyistäni. Sillä yhdistyy maukkaasti stadionrockiin kelpaavat kappaleet, kuten loistava videobiisi Tears of the Dragon. Sillä on kuitenkin myös metallisempi puolensa, kuten raskas ja monen mielestä varsin omituinen avausraitansa Cyclops. Jos kyseinen raita ei kaikille vielä sitä odotettua laatua tarjoillut, oli varmasti seuraava Hell No mieleen useimmille herran faneille. Rauhallisesti alkava kappale, joka kulminoituu vahvaan kertosäkeeseen ja Roy Z:tan hienoon kitarointiin ja sooloihin. Gods of War:n rauhalliset säkeistöt ovat yksiä Dickinsonin hienoimpia hetkiä mikin ääressä, kappaleen grungemainen riffittely ei varmaan silti kaikille kelvannut. 1000 Points of Light on levyn ensimmäinen kappale, jota ei suoranaisesti voi nostaa kiitettävään kategoriaan, vaikka nautinkin sen omaperäisestä kitaroinnista kappaleen säkeistöissä. Laughing In The Hidding Bush on aina ollut yksi omista suosikeistani, vaikka kappale ei monille muille tunnu kelpaavan. Jotenkin kertosäkeestä tulee mieleen Be Quick or Be Dead Maidenilta, tosin tämähän rallihan ei niin kovassa tempossa etene. Dickinsonin laulaminen kappaleen bridgessä on mahtavan äkäistä ja kappale jälleen jotain aivan erilaista mitä mieheltä oli siihen saakka tottunut kuulemaan. Change of Heart on taas perinteinen rock –balladi sieltä rauhallisemmasta päästä levyn materiaalia. Dickinsonin äänessä on maukkaasti pientä raspia läpi kappaleen ja kertosäkeessä on jälleen onnistuttu mainiosti. Shoot All the Clownsin kertosäe sekä tunnelma on tuttua suoraan edellisestä täyspitkältä Tattooed Millionairilta. Jälleen erinomainen kappale, mutta varmasti vahvasti mielipiteitä jakava, eikä yllä levyn parhaimpien rallien tasolle. Levyn päättävän biisikolmikon aikana tulee aina odoteltua sen päättävää Tears of the Dragonia, mutta ei skip nappia kannata painaa vielä Firen tai Sacred Cowboysin aikana. Ensimmäinen edustaa jälleen hyvinkin erilaista Dickinsonia ja on jotenkin tunnelmaltaan Laughing In The Hidding Bush:n ja Cyclopsin veljesmateriaalia. Jälkimmäinen taas on silkkaa länkkärirockia, jonka säkeistöistä en ole oppinut pitämään koskaan. Kappaleen kertosäehän taas on silkkaa stadionrockia ja lyriikat kiertävät tuttuja teemoja jo Run to the Hilsiltä lähtien, kaikkinensa levyn heikoin raita loistavasti kertsistä huolimatta. Levyn päättävä Tears of the Dragon on tarkoituksella mainittu jo useamman kerran tekstin aikan, sillä kyseessä on mielestäni 90-luvun paras kappale. Vaikka 90-lukua pidetäänkin yleisesti heikkona aikana rockin ja metallin laadun suhteen, julkaistiin silti tuonakin vuosikymmenenä kasa itselle rakkaita ja muutenkin laadukkaita levyjä, joista yksi parhaista on eittämättä Balls to Picasso. Sen ajaton materiaali toimii tänäkin päivänä yhtä vahvasti kuin ilmestyessään, joten se on ansainnut paikkansa klassikkojen joukossa. 

Liikkuva Kuva - De Lirium's Order "My Kingdom from Baekdu"

De Lirium's Order on nimenä tuttu ja jonkin verran bändin materiaalia on tullut aiemmin kuultua mutta tarkempaa kuvaa bändin annista ei ole syntynyt. Tämän kesän Nummirockissa kuvattua videokuvaa on hyvin biisin tunnelmaan sopien yhdistetty Pohjois-Korean entiseen johtajaan ja kyseiseen armeijavaltioon. Musiikki taas on todellakin progressiivista death metallia, jossa on useita eri osioita, ja sellaista riffitulta, ettei se varmaan suurimmalle osalle kuuntelijoista ensi kerrasta aukea. Jos ohitetaan tuo harvalukuinen kenttä Nummirockista, niin video on muuten mukavaa seurattavaa sekä bändin että videopätkien osalta. Ei sitä tästä syystä pelkästään katselisi useammin, mutta kun biisi on näin monisyinen, viihtyy videon parissa heti ensikerrasta jo parin jos kolmenkin katselukerran verran. Kaikkinensa My Kingdom from Baekdu on erittäin hyvä pätkä niin musiikilliselta kuin kuvalliseltakin anniltaan ja herättää bändiin sen verran kiinnostusta, että täytyy orkesterin musiikin toimivuus itse täyspitkällä testata.  

Ensituntemuksista lopullisiin - King of Asgard "...To North"

Ensituntemukset

Lukasin jostain juttua King of Asgardista, jossa selvisi että bändi soittaa Amon Amarthin henkistä metallia ja samalla ilmeni toinen vielä mielenkiintoisempi seikka eli se, että bändissä on vanhoja jäseniä teiniajan suosikistani Mithotynistä. Samasta syystä on tullut seurattua myös Falconeria, entinen Mithotyn mies Stefan Weinerhall kun soittelee siellä, sekä myös tällä levyllä rumpuja soittava Karsten Larsson vaikuttaa molemmissa. Kaupasta oli sitten napattava mukaan bändin toinen ja uusin täyspitkä, ”...To North”. Todellakin musiikissa on mukavasti Amon Amarthin henkeä sekä vanhaa Mithotyniä, että tuttuja folk metallisia melodioita muualta. Heti aluksi huomio kiinnittyy hienosti örinät hoitavaan vokalisti Karl Beckmaniin, joka artikuloi hienon mahtavasti lähes Mikael Stannen (Dark Tranquillity) tasolle päästen. Biisimateriaalista ensi kerroilla huomio kiinnittyy parhaiten levyn aloittavan intron perään pyörähtävän kakkosraitaan, The Nine Worlds Burniin, jossa on oikein maittavaa menoa, naislaulajan tuomaa kaihoista melodiaa sekä miehistä kaahausta. Mieskuoron laulama ja melodisen kertosäkeen omaava Gap of Ginnungs iskee jo myös heti ensi kerrasta. Muutaman ensikuuntelun perusteella sellainen vahva kasin tuotos, katsotaan miten albumi kuuntelussa kasvaa.

Lopputulema

Ostopäätöstä ei tarvitse todellakaan katua levyn nyt viihdyttyä muutaman viikon lisää kuuntelussa noista ensituntemuksista. Kymmenen kappaletta ja reilut 50 minuuttia musiikkia sisältävä ”...To North” on todellakin sellainen vahva kasin albumi. Se on nykyaikana ihan merkittävä saavutus, sillä 95 % julkaistusta raskaasta musiikista vuonna 2012 jää varmasti tämän tason alle. Toisaalta levy ei kuitenkaan pääse sinne kirkkaimpaan levyjen top10 listaukseen, sillä vaikka se on tasavahva, on se myös kerralla kuunneltuna hieman liian tasapaksu. Vaiva on sama kuin monilla kaahauslevyillä, kaasua kun ei hellitetä kunnolla oikein missään vaiheessa, tuntuu 52 minuuttia toki etenevän iloisesti mutta varsin samansointisesti. Bound to Reunite on tästä hyvä esimerkki, sinänsä hyvä kappale jonka lähes seitsemän minuutin mitasta olisi voinut sen minuutin tai pari tiivistääkin, jolloin kipaleen iskevyys olisi saatu pidettyä paremmin kasassa. Kappalevalikoimasta on toki noussut myös esiin yllä mainittujen lisäksi muitakin maininnan ansaitsevia ralleja. Kappaleen pituus ei ole tosiaankaan se sen huonoksi tekevä seikka, sillä yli seitsemän minuuttia kellottava Plaque-Ridden Rebirth on helposti levyn parhaita, ellei paras kappale. Loistava kertsi, mainiot melodiat ja kestonsa kestävä laadukkuus vaan toimii toisto toiston perään aina paremmin. The Dispossessed on toinen raita, joka on kuuntelussa vaan parantunut. Loistavasti folk metallia henkevillä riffittelyillään ja melodioillaan se kumpuaa sieltä Mithotynin historiasta, kuten tekee myös Harvest (The End) levyn yhdeksäntenä kappaleena. Toisaalta Gap of Ginnungsin mieskuorot alkavat pitemmän päälle jo hieman tympiä, joten sen voi sinänsä muuten oivana raitana tiputtaa tästä erinomaisten kipaleiden joukosta. Kaikkinensa rouheasti soundaavan levyn uskoisi toimivan useammankin metallifanin kuuntelussa, joten toivottavasti bändi löytää yleisönsä, ja vaikka vielä Suomeen joskus keikalle. 

Liikkuva Kuva - Wolf

Wolf - Live at O2 Academy Oxford

Moni varmasti jo tietää, että Youtubesta löytyy ihan laillisesti ja tarkoituksella julkaistuja täyspitkiä keikkoja bändeiltä. Varsinkin pienempien bändien odottaisi tätä mainiota markkinointikeinoa hyödyntävän enemmänkin, koska musiikki -DVD:n julkaisuun ja tekemiseen vaadittavat kustannukset ovat kuitenkin suurimmalla osalla varmaan isommat kuin siitä saadut tulot. Täyspitkä keikka on kuitenkin täydellinen mainos bändille, kun tavoitellaan uusia faneja ja samalla pidetään jo saadut fanit mukana laivassa. Nyt poimin tähän esimerkiksi ruotsalaisen Wolfin keikan, koska bändin esittämän vauhdikkaan ja melodisen heavy metallin luulisi omaavan enemmänkin faneja kuin mistä bändi nykyisellään nauttii.  Samalla vanhat fanit pääsevät näkemään uuden kitaristin, Simon Johanssonin taidot myös livenä. Mieshän korvasi lähes kymmenen vuotta bändissä vaikuttaneen Johannes ”Axeman” Losbäckin viime vuonna.  Keikan settilista näyttää hyvältä tällaisen jo bändin musiikkiin tykästyneen mielestä, ja uusille kuuntelijoille voisi vinkata vaikka Hail Caesarin tai  The Biten katsastamisen tuolta.

Settilista:

1.Make Friends with your Nightmares

2. Hail Caesar

3. Full Moon Possession

4. Voodoo

5. Steelwinged Savage Reaper

6. Skull Crusher

7. Evil Star

8. The Bite

9. K-141 Kursk

10. Genocide

11. Venom

12. Speed On

Musiikkimaailmassa tapahtuu - Heavy Metal Perse

Heavy Metal Perse - Paha-Paavo

Viimein on aika uudelle Heavy Metal Perseen musiikille. Vuodesta 2008 saakka on odotettu jatkoa loistavalle Eripuralle, ja nyt uudelta Aikakirjat levyltä on katseltavissa ja kuunneltavissa uusi videobiisi Paha-Paavo. Video on nyt Imperiumi.Netin esikatselussa, voit katsella sen TÄSTÄ -linkistä. Menevä kappale jatkaa sitä laatua jota bändiltä on osattu odottaa. Lyriikat ovat oikein messevät rivakkaan kappaleeseen, murhamies Paavon tarina onkin mitä oivinta tarinointia HMP:n sävellyksiin. Ensikerralla kappalaseen ei välttämättä pääse sisälle, mutta jo parin kuuntelun jälkeen alkaa tarina ja sävellys aukemaan, ja voidaan todeta että jatkoon !. Kauaa ei tarvitse tuota kokopitkää enää odotella, sillä Aikakirjat ilmestyy 16.11 ja sisältää seuraavat kappaleet:

1. Paha-Paavo
2. Aikakirjat
3. Merirosvokaupunkiin
4. Vainolaista vastaan
5. Malja rivimiehelle
6. Pettureiden portti
7. Hornan koje
8. Noitien tuho
9. Viimeisen sillan taistelu
10. Vanhus ja meri
11. Vesikeuhko

Musiikkimaailmassa tapahtuu - Soundgarden

Soundgarden - Non -State Actor

Tuli tuossa aiemmin hehkutettua, että uutta Soundgardenin levyä King Animalia odotellaan suurella mielenkiinnolla tässä osoitteessa. Nyt bändi on julkaissut Youtubessa virallisen ääniraidan levyltä kappaleesta Non-State Actor, joka onkin heti ensikuunteluilla huomattavasti parempaa materiaalia kuin levyn ensimmäinen julkaistu Been Away Too Long. Chris Cornell esitää taas uskomattoman hienoa vokalisointia ja varsinkin miehet screamit ovat huikean hienoa kuunneltavaa tällä kipaleella. Biisi on myös sävellyksenä heti iskevä mutta mukavan monipuolinen, joten ei tähän todellakaan kerrasta tylsisty. Levyn kansi ja biisilista on myös julkistettu, ja sieltä ainakin Black Saturday herättää kiinnostusta, onko kyseessä sitten yhtä hieno ralli kuin esimerkiksi Black Hole Sun jää myöhemmin selvitettäväksi.

"King Animal"
01. Been Away Too Long
02. Non-State Actor
03. By Crooked Steps
04. A Thousand Days Before
05. Blood On The Valley Floor
06. Bones Of Birds
07. Taree
08. Attrition
09. Black Saturday
10. Halfway There
11. Worse Dreams
12. Eyelid's Mouth
13. Rowing

Musiikkimaailmassa tapahtuu - Thaurorod

Thaurorodin uusi laulaja on Andi Kravljaca

Thaurorodin uraan olen onnekkaasti seurannut jo demoajoista saakka, ja bändin debyytti Upon Haunted Battlefields lunastikin suurimman osan niistä odotuksista, jota laadukkaat demot olivat nostaneet. Markku Kuikka hoiti levyllä vokaalinsa aivan hyvin, mutta sitten bändin keulille nimettiin Michele Luppi, joka on yksi ehdottomista suosikkilaulajistani koko metallimaailmassa. Onneksi ehdin nähdä bändin keikalla Luppi keulillaan ja sen pohjalta bändin toista täyspitkää tuli odotettua aivan ylisuurin odotuksin. Ennen odotettua julkaisua bändin ja Lupin yhteistyö kuitenkin katkesi yhteisellä päätöksellä ja yhtyä lähti uuden vokalistin etsintään. Nyt tuo uusi vokalisti on nimetty, kyseessä on ruotsalainen Andi Kravljaca, joka on laulanut ennen muun muassa Silent Callissa ja Seventh Wonderissa. Thaurorod on nyt julkistanut videon Kravljacan koe-esiintymisestä, jolla herra laulaa Silent and Rain kipaleen. Pelonsekaisin tuntein lähdin miehen laulusuoritusta kuuntelemaan, sillä Lupin suorituksen olivat bändin keulilla vaan niin mahtavia. Kravljaca onnistui kuitenkin jo tuolla kappaleella vakuttamaan ainakin allekirjanneen taidoistaan, miehen perussoundi on todella hyvä ja korkeat huudotkin lähtevät varsin maukkaasti. Jos Lupin erouutisen kuultuani olin valmis pudottamaan Thaurorodin alempaan keskikastiin, nostaa tämä video odotuksen jälleen toisen täyspitkän suhteen korkealle. 

Liikkuva Kuva - Morbid Angel

Morbid Angel - Rapture (Live)

Superskum on julkaissut muutaman todella hyvälaatuisen videoklipin Morbid Angelin kiertueelta Youtubessa, ja harvoin tosiaankaan nykyaikana tulee vastaan tuoreilta keikoilta näin hyvin soundaavaa ja kuvattua materiaalia, kun Covenantin avausbiisistä Rapturestakin löytyy. Bändi tuntuu lisäksi olevan melkoisen hyvässä iskussa tuolla pätkällä ja kun bändi ei ole koskaan julkaissut minkään tasoista live-DVD:tä, tulevat tällaiset pätkät todellakin tarpeeseen. Samalta keikalta löydät videot myös kappaleista Existo Vulgoré ja Nevermore mutta valitsin noista Rapturen tästä esille, koska kyseessä on yksi ehdottomista suosikkikappaleista koko bändin uralta. 

Live - Club PRKL 27.10.12 - Merging Flare & Evil-Lÿn

Lokakuun viimeiselle viikonlopulle oli sattunut mukavat melodisen metallin iltamat Club PRKL:seen, joten olihan se lähdettävä paikan päälle katsastamaan Merging Flaren livekunto, sekä samalla tutustumaan muutaman tutun kehumaan Evil-Lÿniin. 

Illan aloittanut viimeksi mainittu orkesteri olikin ihan mieluisa tuttavuus, ärhäkkää thrashin ja melodisen metallin siitosta esittänyt ryhmä esiintyi energisesti ja soitto kulki mainiosti. Laulajatar kuulosti ja näytti hyvältä, bändin poikien hoitaessa instrumenttinsa taidolla. Rivakka soitto kulki kadehdittavan hienosti ja ainoat hengähdystauot koettiinkin vain biisien välillä. Illan aikana kuultiin myös ainakin pari uutta rallia, jotka kuulostivat oikein hyviltä. Ei tosin olleet ne vanhemmatkaan aiemmin tuttuja, mutta kyllä bändiä mielellään sen noin kolmivarttisen kuunteli. Täytynee tämän jälkeen tutustua orkesterin tekemisiin jatkossa myös levytysrintamalla. 

Illan pääakti Merging Flare aloitteli puolenyön aikoihin. Yleisöä oli paikalla maksimissaan muutama kymmenen, mutta onneksi tämä porukka oli nimeenomaan tullut nauttimaan livemusiikista, eikä tyytynyt  vain istumaan pöydissä jaarittelemassa. Debyyttijulkaisunsa Reverencen aloitusraidalla At Daggers Drawnilla keikan käyntiin potkaissut viisikko oli heti alusta asti energisellä ja leikkisällä päällä. Kyllähän jokainen Matias Balmin livenä todistanut tietää, että mieheltä irtoaa aina leppoisaa kainuulaishuumoria biisien välillä, ja mainiostihan nuo letkautukset iloiselle power metal keikalle sopivatkin.

Ei siellä silti mitään stand-up iltamaa vietetty, vaan bändi keskittyi tiukkaan soittoon ja yleisön viihdyttämiseen koko hieman alta tunnin kestäneen keikkansa ajan. Ehdottomasti keikan paras biisi oli In the Line of Fire. Äkäinen ja rivakka kipale ei ole levyltä noussut niinkään aiemmin esiin, mutta jumalauta kuinka hienosti se kulki keikan aikana, rivakkaa power metallia parhaimmillaan. Keikka huipentui lopuksi Running Wild lainaan, Branded and Exileen, jonka yhteislauluun tuntui osallistuvan koko lavan eteen saapunut joukko. Loistava iltama kaiken kaikkiaan, kiitokset vaan bändeille ja keikan järjestäneelle Disentertainmentille. 

Liikkuva kuva - Machine Head

Machine Head - Imperium

Machine Headilta tulee uusi livealbumi marraskuun puolivälissä, ja nyt tuolta Machine Fucking Head Liveksi nimetyltä kokoelmalta on julkaistu yksi videobiisi bändin vanhasta hitistä, Imperiumista. Kovana livebändinä tunnettu Machine Head toimii mainiosti myös livevideoilla, mutta täytyy ihmetellä miksi taas on tehty mustavalkoista värimaailmaa sisältävä video. Bändin ja yleisön hyvästä menosta huolimatta on todella ankeaa katsella vain mustavalkoista kuvaa, joten jos tämä nyt tupla-CD:nä julkaistava setti on tulossa myös DVDnä näin toteutettuna, täytyy fanipojankin jättää se kyllä kaupan hyllylle. Itse julkaisun biisilista on kyllä maittava, niin himottaisi tuota kyllä pitkästä aikaa live-CD:kin hommata hyllyyn. DVD julkaisuiden yleistettyä noita ei ole tullut vuosiin enää hankittua.

Machine Fucking Head Live:

1. I Am Hell (Sonata in C#)
2. Be Still and Know
3. Imperium
4. Beautiful Mourning
5. The Blood, the Sweat, the Tears
6. Locust
7. This is the End
8. Aesthetics of Hate
9. Old
10. Darkness Within
11. Bulldozer
12. Ten Ton Hammer
13. Who We Are
14. Halo
15. Davidian

Liikkuva kuva - Orden Ogan

Orden Ogan - The Things We Believe In

Saksalainen Orden Ogan onkin ihan uusi tuttavuus, mutta varsin mukavaa power metalliahan bändi tarjoilee. Ainakin videobiisistä tulee saman tien mieleen Sabatonin viimeaikaiset kappaleet, mutta ei tässä nyt mistään suorasta apinoinnistakaan ole kysymys. Kun levyä tuolla Imperiumi.Netissä kehutaan vuolaasti ja ylläoleva kappalekin maistuu, niin täytyyhän umpioudon kuuloisen nimen omaavaan orkesteriin tutustua tarkemminkin sitten kun tuon uutukaisen jostain käsiinsä saa.

Liikkuva kuva - Aerosmith

Aerosmith - What Could Have Been Love

Aerosmith on viimein lähellä 15. albuminsa julkaisua, jota ei ole tehtykään kun vasta vuodesta 2006 lähtien. Nyt julkaistu videokappale What Could Have Been Love edustaa sitä perinteistä balladiakamaa, jota bändi on viljellyt läpi uransa, mutta kaukana ollaan Cryingin tai Crazyn loistokkuudesta ainakin tämän rallin osalta. Kyllähän tuon nyt kuuntelee, mutta eipä tuo suurempia odotuksia uudelle Music from Another Dimension! albumille aseta. Toivotaan että se olisi ainakin parempi kuin vuonna 2001 tullut Just Push Play.

Liikkuva kuva - Kamelot

Kamelot - Sacrimony (Angel of Afterlife)

Kamelot on yksi kaikkien aikojen suosikkibändeistäni, mutta valitettavasti se ei ole kahdella edellisellä täyspitkällään tarjonnut oikein mitään innostavaa kuultavaa. Varsinainen pommi tipahti kuitenkin muutama kuukausi sitten, kun pitkäaikainen laulaja Roy Khan jätti yhtyeen ja vokaaleihin kiinnitettiin Seventh Wonderista aiemmin tuttu ruotsalainen Tommy Karevik. Nyt yhtye tarjoilee ensimmäisen virallisen videon ensi viikolla julkaistavalta Silverthorn albumiltaan. Sacrimony on monella tapaa hyvin perinteinen biisi Kamelotilta, ensinnäkin sen tunnistaa saman tien bändin tekemäksi. Huomio kiinnittyy heti myös siihen, kuinka samannäköiseksi Karevik on videolla stailattu ja varsinkin siihen, ettei miehen omaperäinen laulusoundi olekaan niin terävästi esillä kun olisi Seventh Wonderin levyt kuultuaan olettanut. Mies kuulostaa nimenomaan Kamelotin vokalistilla, joten viimeisetkin pelot siitä, että laulajanvaihdos olisi tuhonnut Kamelotin voidaan heittää menemään. Myös videolla vierailevat naikkoset, eli Elize Ryd ja Alissa White-Gluz hoitavat tonttinsa mallikkaasti niin itse kappaleessa kuin videollakin. Sacrimony ei ole Kamelotin uran huippuhetki, mutta se antaa oivan lupauksen tulevan albumin annista ja herättää uudelleen jo hieman sammuneen kipinän bändin nykyisiin julkaisuihin.

Musiikkimaailmassa tapahtuu - Mokoma

Mokoma - 180 astetta

YleX:n sivuilla on kuultavissa viikon 43 ajan uusin Mokoman täyspitkä 180 astetta. Ennakkoon olenkin lukenut, että bändi palailee uusimmillaan viimein sinne Kurimuksen ja Tämän Maailman Ruhtinaan Hovin metallisempaan ilmaisuun tylsän ja aika mitään sanomattoman popmetallinsa jälkeen. Otetaanpa keskittynyt ensikuuntelu levystä ja katsotaan mitä vuosimallia oleva 2012 Mokoma tarjoaa uutukaisellaan.

Levy alkaakin varsin pirtsakasti levyn nimibiisinä toimivalla death metallisella Uusi Aamu rykäisyllä ja samaa raskautta jatketaan myös jo sinkkuna julkaistulla kakkosbiisillä, Valkoisella Kohinalla. Liian kauaksi radioystävällisestä ja paljon faneja saaneesta Mokomasta ei levyllä kuitenkaan edetä, vaan jo levyn kolmas raita, Punamultaa on sitä aiemmilta levyiltä tuttua popmetallia. Biisi tulee varmasti saamaan ansaitsemansa tilan jälleen radiokanavilta mutta itse en biisistä suuremmin syty. Onneksi vauhti jatkuu jo taas seuraavalla Uskalla Elää kappaleella, vaikka silläkin kuullaan Annalan puhtaita, ei biisi ole onneksi lähelläkään niitä tympeitä balladiluikautuksia, josta bändi on viime vuosina tullut tunnetuksi. Vaikka levyn alussa onkin kuultu mieluisia säveliä, herää levy kunnolla henkiin viidennen raidan, Ajan Hermo myötä. Rivakkaa soitantaa, äkäistä vokalisointia ja ennen kaikkea kokonaisuudessaan hyvä suomi thrash kappale, juuri sitä laatua, jossa Mokoma on edelleen härmän ehdotonta eliittiä. Ilo on kuitenkin jälleen lyhyt, sillä Kuinka Kävi Näin palauttaa musisoinnin taas balladikantaan tai no ainakin rauhallisempaan paatokseen. Tämäntyylistä biisimateriaalia tulee Suomessa silmät ja korvat täyteen joka paikasta, joten suuremmin kappale ei sykäytä, Se täytyy kuitenkin todeta, että Annalan puhtaat ovat levyllä varmasti miehen uran parhaat, mutta eivät kuitenkaan vielä sillä tasolla, että itse laulusuoritus nostaisi biisejä yhtään paremmaksi. Raskassointuinen Ihmisenpyörä on taas astetta iskevämpää materiaalia, mutta aijjai kuinka maukkaasti starttaakaan seuraava Kuollut, Kuolleempi, Kuollein. Hymy nousee väkisinkin huulille, sillä niin maukkaasti lähtee thrashkomppi käyntiin, ettei kuulija voi kuin nauttia. Ensikuuntelun perusteella selvästi paras kipale tähän mennessä. Virsi n:o 5 alkaa jälleen pelottavan balladimaisesti, mutta itse asiassa biisi on selvästi mielenkiintoisin ja iskevin näistä levyn keskitempoisista kipaleista. Tunnelmallisesti alkava Illan Henki kiihtyy rauhallisen alkunsa jälkeen lähes mustaksi metalliksi laskettavaan laukkaan, ja onkin levyn yllättävintä, sekä varmasti uransa rankinta Mokomaa. Toimii ! Levyn päättävä Vapaa on taas sitä radioystävällisempää Mokomaa, ei nyt ensikerralla mitenkään kummoinen raita jos ei nyt susipaskakaan. Kyllähän tämä levy palauttaa Mokoman sinne metallisempaan ilmaisuun ja 180 astetta tulee varmasti viihtymään myös omalla soittolistallani uudemmankin kerran.

Liikkuva kuva - Yngwie Malmsteen

Yngwie Malmsteen - Critical Mass

Ruotsalainen kitarasankari Yngwie Malmsteen uutisoi vasta uudesta Spell Bound levystään, joka ilmeisesti ilmestyy vielä tämän vuoden puolella. Mitän tarkempaa tietoa herran 16. soololevystä ei ole vielä tippunut, mutta sitä odotellessa voidaan nauttia harvinaisesta livepätkästä edelliseltä täyspitkältä, Relentlessiltä poimitun Critical Massin parissa. Liiemminhän herra ei uutta materiaalia livenä soittele, ja jos soittaakin niin harva fani juuri sitä osaa showsta tallentaa. Kyseinen video on hieman suttuinen mutta Youtubeen yllätävän laadukas soundeiltaan, joten sen parissa on hyvä aloitella perjantaita.

Liikkuva kuva - Enslaved

Enslaved - Thoughts Like Hammers

Norjalaisen Enslavedin uusin täyspitkä RIITIIR on soinut parisen kertaa Spotifystä, mutta bändin tarjoamaan monipuoliseen progressiiviseen mustaan metalliin en ole vielä päässyt niin sisälle, että osaisin levyä arvottaa oikein mitenkään. Sen osaan jo kuitenkin sanoa, että kiehtovalta ja mielenkiintoiselta bändin uusin tuotos kuulostaa. Levy ei avaudu helposti, mutta antaa jokaisella kuuntelukerralla jotain uutta ja kiehtovaa, joka saa palaamaan sen pariin vielä uudelleenkin. Levyltä on myös julkaistu ensimmäinen virallinen video Thoughts Like Hammers kipaleesta, itse video nyt ei ole kummoinenkaan, jos nyt ei satu nauttimaan vesiputouksien ja sumun katsomisesta yhdeksää minuuttia. Musiikki taas on sen verran maukasta, että tuo aika kannattaa bändiin tutustumiseen varmasti uhrata. 

Musiikkimaailmassa tapahtuu - Wintersun

Levy nyt kuunneltavissa !

Wintersun - Time I

Jari Mäenpään johtaman Wintersunin toisen levyn tarinat ja haasteet ovat varmasti lähes jokaisen metallimedioita seuraavan tiedossa, mutta nyt kaiken jälkeen albumikaksikko Timen ykkösosa on valmis julkaisuun. Bändin tiedonannon mukaan levy olisi kuunneltavissa orkesterin kotisivuilla keskiviikkona 17.10 alkaen, mutta toistaiseksi sitä ei vielä siellä näy. No levy on kuitenkin ilmestynyt jo esimerkiksi Groovesharkkiin, josta sen aamun iloksi ehdin jo pari kertaa kuunnella. Odotetustihan levy on massiivinen ja varsin täyteen ahdetun kuuloinen. Raitoja, orkestraatioita ja lauluja on todella paljon ja varmasti tarpeeksi ainakin keskiverto kuulijalle. Kaikesta tästä täytteestä huolimatta Wintersunin ydin ei ole kadonnut minnekään, vaan bändin musisointi on edelleen täysin tunnistettavaa ja odotusten mukaista. On turha kuvitellakaan että levyn varsinaiset kolme biisiä, eli Sons of Winter And Stars, Land of Snow And Sorrow sekä nimibiisi Time avautuisivat heti ensikuunteluilla. Mutta sen verran niistä voi jo todeta, ettei kukaan Wintersuniin tykästynyt tule todellakaan julkaisuun pettymään, toisaalta eivät ne tarjoa mitään sellaista järjetöntä yllätystä mitä moisen ennakkohehkutusten ja käytetyn ajan perusteella voisi joku odottaa. Time I on ennen kaikkea Mäenpään vision ensimmäinen todellinen askel, se on laadukas ja miellyttävä teos, mutta antaa samalla lupauksen, ettei tässä ole vielä kaikki se, mihin herra parhaimmillaan pystyy. Sen parissa viihtyy kuitenkin varmasti kakkososaa odotellessa.

Klassikko esiin - Dark Tranquillity

Dark Tranquillity - The Mind's I

Vuonna 1997 julkaistiin yksi melodisen death metallin kulmakivistä, kun ruotsalaisen Dark Tranquillityn The Mind's I näki päivänvalon. Monien bändin fanien mielestä varmasti myös edellinen The Gallery on yksi genren klassikoista, mutta mielestäni juuri The Mind' I:lla Dark Tranquillity yhdisti ensimmäistä kertaa kaikki ne osasensa täydellisesti kohdilleen, josta bändi tunnetaan myös nykyään. Muistan vieläkin elävästi kuinka paikallisessa musiikkikaupassa monesti ihailin Zodijackyl Light nimistä VHS -kasettia, jolla oli nimibiisinsä videon lisäksi vain toinen video Hedon, mutta hintaa normaalin keikkatallenteen verran. Viimein julkaisu päätyi myös omaan hyllyyni, ja siitä syntyi yhä jatkuva rakkaus Dark Tranquillityn musiikkiin. Videot ovat itsessään hienoja mutta varsinkin musiikki iski silloiseen nuorukaiseen lähtemättömästi. Bändin tunteikkaat melodiat, Stannen vahva ja tarkasti artikuloitu vokalisointi sekä videoiden synkeä tunnelma olivat täydellisessä liitoksessa keskenään ja sama laatu jatkui myös koko täyspitkän ajan. Vaikka menikin aikaa, että levyn muut kappaleet nousivat yllä mainittujen raitojen tasolle, voidaan tällä hetkellä puhua läpeensä laadukkaasta levystä, jonka aikana ei horjahdeta kertaakaan erinomaisuudesta hyvyyteen. Dark Tranquillity sekä muutama muu bändi on myös tätä ennen ja tämän jälkeen tehnyt upeita levytyksiä niin kutsutun göteborg -metallin saralla, mutta mikään niistä ei ole osoittautunut niin rakkaaksi ja laadukkaaksi levytykseksi kuin juuri The Mind's I. Levy on eittämättä yksi levyhyllyni parhaita klassikoita ja siksi se ansaitsee esiin noston myös vuonna 2012.

Liikkuva kuva - Bloodbound

Bloodbound - Metalheads Unite 

Aikanaan 2006 ilmestyneellä Nosferatu levyllään säväyttänyt power metal bändi Bloodbound on sittemmin tippunut aktiivisesta kuuntelusta, mutta mainitun levyn jälkeen kuullut kappaleet eivät ole suuremmin säväyttäneet. Yhtyeen tulevalta, viidenneltä täyspitkältä In the Name of Metalilta on julkaistu nyt ensimmäinen biisi niin sanottuna "lyric" videona. Metalheads Unite on jo nimensä mukaan varsin geneeristä ja kuultua tavaraa, mutta itse kappaleena vielä enemmän ja sen parissa tylsistyykin totaalisesti jo muutaman ensi minuutin jälkeen. Tämä ei johdu pelkästään ontuvista ja niin usein kuulluista lyriikoista, vaan myös itse sävellyksestä, joka voisi olla kenen tahansa heavy tai power pumpun käsistä, ehkä eniten se on halpa kopio Manowarista. Ei jatkoon.

Liikkuva kuva - Deftones

Deftones - Tempest

Amerikkalainen Deftones julkaisee kohtapuoliin uuden Koi No Yokaniksi nimetyn seitsemännen täyspitkänsä. Uuden levyn ensimmäinen virallinen irrotus on yli kuusiminuuttinen Tempest, josta on nyt katsottavissa myös niin kutsuttu "lyric video". Omaperäisestä musiikistaan tunnetuksi tullut Deftones alkaa ainakin tällä biisillä olemaan taas aika lähellä turvallista keskitietä, eikä kappaletta erota valtavirrasta oikein muu kuin laulaja Chino Morenon omaperäinen ääni. Ei tämä nyt mikään huono ralli ollut, mutta liian turvallinen ja yllätyksetön Deftonesin mittapuulla. Mielenkiinnolla odotellaan onko sitten kokopitkällä menty kaikkinensa tähän suuntaan, vai onko tarjolla yllätyksiä. Bändin historian tuntien uskaltaisin veikata jälkimmäistä.