keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Musiikkimaailmassa tapahtuu - Fyysisen äänitteen murros osa 4

Musiikin himoharrastajan elämä vuonna 2013

On yhteenvedon paikka, vuoden alusta alkanut kokeilu uusien musiikkia tarjoavien palveluiden ääressä on johtanut merkittäviin muutoksiin omassa musiikinkulutuksessani. Juttusarja juonsi alkunsa siitä muutoksesta, joka musiikinkuluttajien ostotottumuksissa on tapahtunut lähivuosina. Cd -levy tuntuu olevan häviävä muoto, jonka näkee jo siitä, että suuret kauppaketjut ovat vähentäneet tai jopa lopettaneet niiden myymisen. Kokonaan se ei tule katoamaan, kuten ei LP-levykään, muttei liene kaukana sekään hetki, kun isoja julkaisuja jätetään kokonaan julkaisematta Cd:nä. Musiikin ostaminen mp3-muodossa tai muussa digitaalisessa muodossa on myös aika lailla nappikauppaa ainakin Suomessa, vaikka se merkittävästi maailmanlaajuisesti tuloja levyteollisuudelle tuokin. Musiikin streamipalvelut ovat sitä nykyistä tarjontaa, joka tulee helppoutensa ja hintalaatusuhteensa ansiosta moninkertaistumaan vielä lähivuosina. Kuka tuon kilpailun tulee sitten voittamaan, on vielä arvoitus, sillä suuressa suosiossa Suomessa seilaava Spotify on taloutensa kanssa ollut ongelmissa jo pitempään ja tulee sitä olemaan kenties jatkossakin kilpailun yhä kiristyessä. Perinteiselle kuluttajalle ei sinänsä ole väliä, kuka palvelun tarjoaa, kunhan laatu ja hinta kohtaavat myös tulevaisuudessa. Musiikkia enemmän harrastavalle himokuuntelijalle, johon joukkoon itseni lasken, sillä taas voi olla suurikin merkitys, koska musiikin saatavuus vaihtelee merkittävästi palvelun tarjoajien kesken, eikä niitä vanhoja suosikkeja välttämättä kaikista palveluista löydä.

Vuoden alussa päädyin ostamaan Spotifyn 5 € kuukausimaksulla, ja se on päätös jota ei ole joutunut katumaan. Pienellä hinnalla saa niin paljon musiikkia, että siitä riittää kuunneltavaa minkä tahansa genren diggaajalle lähes loputtomasti. Varsinkin uudet, tokikin isomman luokan julkaisut, löytyvät sieltä noin 90 prosenttisesti, joten tutustuminen uusimpiin albumeihin on helppoa, vaivatonta ja halpaa. Omassa kulutuksessani uudet palvelut tulevat näkymään niin, etten tule enää ostamaan niitä ihan hyviä tai kohtalaisia levyjä hyllyn täytteeksi, vaan vain ne kiitettävät 9/10 tai 10/10 levyt sinne tulevat jatkossa päätymään, lisättyinä kavereiden julkaisuilla ja vanhoilla klassikoilla. Tuon kiitettävän arvosanan alle jääviä levyjä tulee silti kyllä kuunneltua, mutta eivät ne ole niin tärkeitä, että se suuremmin haittaisi, jos kyseistä levyä ei tulevaisuudessa enää kuulisikaan. Näistä hyvistä mutta ei ostoon päätyvistä levyistä hyviksi esimerkiksi kelpaavat uusista julkaisuista Eternal Tears of Sorrowin Saivon Lapsi, Suffocationin Pinnacle of Bedlam sekä uusin Soilwork, The Living Infinite. EToS:n levy on hyvä ja sitä on tullut ”pyöräytettyä” useammankin kerran mutta siitä puuttuu se jokin, se mikä nostaa aina tietyn levyn rakastetuksi ja jättää toisen vain hyväksi mutta haaleaksi tuttavuudeksi. Suffocationin uutukainen tipahtaa aika lailla samaan kategoriaan, kyllähän tuo maittaa mutta toisaalta tyylisuuntaa on tehty jo paremmin, ja sitä on saatavilla omasta hyllystäkin, ettei levyä jäisi kaipaamaan. Soilworkin uusin jää sinne kohtalaiseen kategoriaan, joten sen hankinta ei olisi tullut vuonna 2012:kaan kysymykseen, mutta Spotifyn kautta sitä voi toistaa vielä muutaman kerran ainakin mukavana taustamusiikkina. Tätä listaa voisi jatkaa pidemmästikin, mutta eiköhän idea tuosta jo selviä.

Nopeasti laskettuna olen  kolmessa kuukaudessa kuunnellut kymmeniä levyjä Spotifyn kautta ja näistä kolme on osunut tuohon vaativaan kategoriaan, jotka tulen itselleni hankkimaan. Vandroyan One löytyi Cd -versiona avuliaan Keltaisen Jäänsärkijän myyjän avulla, Omnium Gatherumin uusin tuli jo digitaalisena ostettua, kuten edellisestä kirjoituksesta voi lukea. Uusimpana tulokkaana listalle päätyi Bad Religionin True North, joka myös löysi kotiini fyysisenä versiona mainitusta puujalkamyymälästä. Aidossa levykaupassa on vain se oma jäljittelemätön tunnelmansa, joka kuuluu olennaisena osana musiikin kuunteluni kulttuuriin. Fyysisten levyjen pläräily niin uusien kuin käytettyjen hyllystä, samanhenkisten ihmisten kohtaaminen sekä mukavat myyjät, joilla on aina aikaa vaihtaa pari sanaa kuuluvat siihen lähes erottamattomasti. Tämä kaikki puuttuu sieltä kylmästä nettimaailmasta, jossa häviäjät ja voittajat vaihtuvat minuuteissa, jopa sekunneissa. Aiemmin mainittu Vandroyan uutukainen ei netin syövereistä digitaalisena tuotteena löytynyt, keltä siitä voi silloin kysyä? Kysyä, kuten kysyin cd:tä fyysisestä levykaupasta, josta se minulle tilattiin. Ei edes hinta ole juurikaan nettiostamisen etuna jos musiikin haluaa itselleen ostaa, sillä esimerkiksi uusin Bad Religion maksoi fyysisenä levynä 13 euroa, digitaalisen ollessa vain 50 senttiä halvempi. 

Spotifyn kaltainen palvelu auttaa löytämään myös ne heikot julkaisut, jotka aiemmin olisi päätyneet hyllyyni ja joiden ostaminen olisi jälkikäteen harmittanut. Civilization Onen Calling the Gods on tästä mainio esimerkki. Olen bändin laulaja Chity Somapalan suuri fani, joten jos levy olisi sattunut tulemaan vastaan levykaupassa, olisi se kyselemättä päätynyt hyllyyni. Onneksi levy tuli vastaan ensin Spotifyssä, jossa muutama kuuntelukerta paljasti muutaman kymmenen minuuttia ponnetonta ja innotonta power metallia. Todellinen mahalasku mainion debyytin jälkeen, ja tuotos joka onneksi ei hyllyyni päätynyt. Streamipalvelut tarjoavat myös mahdollisuuden tutustua laajalti erilaisiin artisteihin. Primuksen levyä tuskin koskaan olisin ostanut, mutta varsin mukavaa oli kuunnella läpi bändin mainio Brown Album. Täysin toisentyylisestä musiikinlajista, melodisesta ja folkahtavasta black metallista taas löysin palvelun avulla mainiot Windirin ja Misturin tuotokset, jotka tuskin koskaan olisivat päätyneet kuunteluuni ilman tämäntyylisiä palveluita. Spotify syrjäytti myös kokeilun aikana paljon sitä ennen käyttämäni Groovesharkin suhteellisen kokonaisvaltaisesti, vaikka ensimmäisessäkin on puutteensa, on se silti valtavasti edellä jälkimmäisenä mainittua.

Yhteenveto

Musiikinkuluttamiseni vuonna 2013 tulee siis eroamaan paljon edellisistä vuosista. En koe minkäänlaista pakkoa mukautua niin paljon nykyiseen "normaaliin" menoon, että lakkaisin kokonaan ostamasta musiikkia. Tulen kuluttamaan sitä itse asiassa yhä enemmän ja yhä monipuolisemmin kuin aiemmin. Muutos on myös haaste yhtyeille ja musiikintekijöille, kyllä minä, kuten moni muukin, on valmis edelleen maksamaan erinomaisesta musiikista. Huonot tai keskitason julkaisut eivät tällaista panostusta taas tule enää tulevaisuudessa saamaan. Tappaako tämä sitten hyviä artisteja? Se riippuu paljon siitä, miten tulot jatkossa löytävät uusista palveluista musiikin tekijöille. Siihen kuluttaja voi vaikuttaa paljonkin käyttämällä laillisia palveluita ja jopa maksamalla niistä, koska sillä tuetaan myös ainakin pidemmän päälle myös itse musiikin tekijöitä. Juuri tekijät ovat se taho, jolle pääosa rahoista tehdyistä tuotoksista pitäisi päätyä, mutta eihän lähivuosikymmeninä ole todella aina näin tapahtunut aikasemminkaan, joten tuo kehitys voi tulevaisuudessa olla jopa parempaa. Tulevaisuudessa musiikintekijä ei välttämättä tarvitse rahoja imevää levy-yhtiötä taakseen enää niin paljon kuin aiemmin. Pahimmassa pulassa on edelleen se maagisen hitaasti muutoksiin reagoiva ja multimiljoonia tuottava musiikkibusiness, joka yrittää edelleen hidastaa kehitystä eikä suostu millään syleilemään sen tuomia mahdollisuuksia. Minä taas en näistä tule murheita kantamaan, vaan tulen edelleen käppäilemään aika ajoin tuttuun levykauppaan turisemaan niitä näitä ja ostamaan musiikkia. Pystyn silti syleilemään myös uuden teknologian tuomia mahdollisuuksia, voin ostaa musiikkini digitaalisessa muodossa tai kuunnella sitä yhtä intohimoisesti streamipalvelusta, hankkien kuitenkin edelleen ne tärkeimmät albumit itselleni. Vuosi 2013 näyttää siis musiikin suurkuluttajalle varsin mainiolta. Samalla kokeilu todisti sen, ettei niistä itse rakennetuista poteroista olekaan niin vaikea kivuta ulos, kuin miltä se aiemmin tuntui.