keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Jalometalli 2016

Perjantai 8.7.2016

Jalometallin ajankohta siirrettiin tänä vuonna heinäkuulle, joten näin oli mahdollista ensi kertaa etelässä asuvan pohjoisen kasvatinkin päästä loma-aikaan näille festeille.


Päivän alkuun tuli todistettu Kalmahin verevä keikka, jonka rivakkaa soittoa tauotti vokalisti Pekka Kokon leppoisa juttelu sekä lavalla vieraillut Suoherra (alla). Sopivasti uudempaa ja vähän vanhempaa materiaalia soittanut orkesteri toimi hyvänä päivän avaajana, mutta helteessä ei tullut vielä suuremmin mukaan riehaannuttua.


Ennen The Hauntedia tuli katsottua hieman The Duskfallia, joka ei kummoista tarjonnut. Edellä mainittu oli mukava nähdä taas muutaman vuoden tauon jälkeen Marco Aro tällä kertaa keulillaan. Uusimmalta levyltään Exit Woundsilta tuli mukavasti neljä kipaletta (Settilista), muuten setti noudatti aika lailla vanhoja uria, oli toki hauska kuulla Aron laulamana Dolvingin uudemman ajan kipaleita, kuten The Flood ja The Medication.


Battle Beast soitteli jälleen nipun orkesterin vanhoja kipaleita, jokohan olisi uuden miehistön aika alkaa luoda jotakin omaakin materiaalia? Suhteellisen ponneton esitys ei suurimpien orkesterin fanien lisäksi muita kyllä huomannut.


At the Gatesin aikaisemmat uuden tulemisen keikat olikin tullut missattua, joten oli mukava todistaa bändi viimein Jalometallin lavalla. Puolet keikasta sujui uuden ja tylsän At War with Realityn parissa, joka ei ole kyllä innostanut levynä, eikä kummoisesti toiminut livenäkään. Vanhoja klassikoita kuten Nausea ja Blinded by Fear taas oli tietty mukava todistaa viimein livenäkin, kokonaisuutena kuitenin aika vaisu esitys näiltä veikoilta.


Spiritual Beggarsia on tullut jonkin verran kuunneltua levyltä, mutta livenä ensi kertaa todistettuna orkesteri nosti kyllä huimasti osakkeitaan. Varsinkin upea ääninen vokalisti Apollo erottui keikalla todella edukseen, ja bändin groovaava retrorock soikin oikein piristävästi kesken metallisen jyystön. 


Viimein oli kuitenkin aika sille pääasialliselle syylle, jonka takia Kuusisaareen tuli ensi kädessä lähdettyä. Thyrane teki viimein jäähyväiskeikkansa, joka silloin vuosikymmen sitten jäi tekemättä, ja voi olla ettei kyseessä ollut edes jäähyväiset, jos bändin pääjehun Blastmorin tokaisuun keikan loppuun otetaan kiinni. "Ties vaikka vielä nähtäisiin, ei tässä mitään ole luvattu". Thyranen keikka oli kyllä kaikkenensa todella upea; soundit olivat korvia hivelevän hyvät, bändin yhteissoitto täyttä timanttia ja Blastmorin ulosanti enemmän kuin kohdillaan. 


Keikan aikana kuultiin niin ensimmäistä demoa, kuin sitä seuranneiden levyjenkin materiaalia suhteellisen hyvällä kattauksella, tietenkin kahden ensimmäisen täyspitkän muodostaessa keikan päasiallisen rungon. 80 minuuttia kului kuin siivillä, eikä ympäriltä kuulunut kuin pelkkää kehua ja ihmetystä bändin huikeasta nyky-kunnosta. Thyranen todistaminen oli todellakin sen tuhannen ajetun kilometrin arvoista, iso kiitos järjestäjälle organisatiolle tästä kiinnityksestä.


maanantai 4. heinäkuuta 2016

Tuska Open Air Metal Festival 2016

Sunnuntai 3.7.2016

Tuska sunnuntai valkeni sateisena, mutta onneksi päivän kattaus oli yksi festarin historian heikoimmista, joten oli oivaa saapua paikalle vasta Katatonian aloittaessa keikkaansa.



En nyt ole mikään bändin suuri fani, ja kun tiedossa oli, ettei keikalla paljoa vanhaa materiaalia soitella, ei odotukset laiskaan sunnuntaihin kummemmat olleet. Bändin soitto toimi kuitenkin mainiosti rentouttaen jos selvinnyttä mieltä raskaan festariviikonlopun jälkeen. Varsinkin uusimman levynsä vauhdikkaampi Serein istui mukavasti muuten aika rauhallisen soitantansa väliin. Tottakai keikan aloittanut July kuten samalta levyltä (The Great Cold Distance) pomittu hitti My Twinin toimivat mainiosi ja herättivät korvat kohti odotetua Children of Bodomin keikkaa.


Bodomi on toki tullut nähtyä jo usein, mutta hyvin se tälläkin kertaa Tuskassa toimi. Pieni pettymys toki oli se, että uusin levynsä oli edustettuna vain kahden biisin verran, nimibiisinsä I Worship Chaos ja Morriganin osalta. Muuten keikan alun settilista noudatti tuttuja latuja Hate Me:n, Follow the Reaperin ja In Your Facen johdolla. Lake Bodomia oli pyritty hieman piristämään Netta Skogin haitaroinnilla, mutta kaunista ulkonäköä lukuunottamatta vaikutus ei ollut kummoinen. Lopuksi oli säästetty joukkolauluyllätys kolmen cover biisin voimin, mutta mieluummin tällaisen hauskuuttelun sijasta olisin kuunnellut esim. uusimman levynsä materiaalia. Bodom päätti kuitenkin tämän vuoden festarin onnistuneesti, joten tästämoli hyvä kalppia kotiin odottelemaan ensi vuotta.


sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Tuska Open Air Metal Festival 2016

Lauantai 2.7.2016

Lauantai alkoi helteisesti Primordialin soidessa. Bändin musiikki on kyllä mainiota, mutta helteinen keli ja lavalle paistanut aurinko vesitti kyllä hieman tunnelmaa, silti musaansa oli kiva fiilistellä kylmän Garagen kera. Tämä bändi pitäisi kyllä joskus nähdä klubilla, mutta kelpasi näinkin.



Tsjuder toi mukavasti kontrastia päivän muuhun tarjontaan, ja bändi tarjoilema musta messu pääsi kyllä oikeuksiinsa teltan hämyssä. Tsjuderin suosikkilevyltäni Desert Northern Helliltä tuli ainaki kuulokuvieni mukaan pari kipaletta ja koko settinsä toimi kyllä mainiosti, joten hyvä signaus tämäkin.



Omnium Gatherum on tullut livenä todistettua useasti, eikä bändi tälläkään kertaa pettänyt, vaan tarjoili alle tunnin mittaisessa slotissaan oivasti maukasta melodeathiaan, ja oli ainoa viikonlopun keikoista jonka olisi toivonut jatkuvan pidempäänkin.



Ennen oman Tuska lauantain pääesiintyjääni soittanut Thunderstone oli kyllä tosi vaisu ilmestys, ja vaikka koko keikan seurailikin, ei se vaan tällä kertaa lähtenyt. Viimein oli aika Anthraxille, joka toki on useasti jo tullut nähtyä, mutta aina sitä viihtyy niin mainiosti bändin klassikoiden tahdissa, että hymy korvissa sai keikalta jälleen poistua. Luonnollisesti bändi soitti myös uudempaa materiaalia, mutta niin vaisu oli kyllä uusimmalta tullut Evil Twin, että olisi saanut jäädä tulematta. Got the Time, Caught in a Mosh, Madhouse sekä varsinkin maagisen hyvä Indians kuitenkin pelastivat illan, ja Testamentin kanssa Anthrax on kyllä niitä bändejä, jotka on aina hauska todistaa livenä.




Iloisten jenkkien jälkeen Tuska olisikin tarjonnut vain kesyä suomirockia (Stamina), jonka perään vielä vaisua ruotsalaista poppia (Ghost), joten oli hyvä aika siityä jännittämään Em-futista (Saksa voittaa näköjään aina, nyt jopa Talian) kuivempiin olosuhteisiin. Tuska lauantai myi kuitenkin itsensä loppuun varmasti paljolti Grammy voittaja Ghostin avula, joten organisaatio oli onnistunut bändi valikoimissa oikein mainiosti, kerrankin kaikille jotain toimi näin hyvin.

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Tuska Open Air Metal Festival 2016

Perjantai 1.7.2016

Oli taas aika vuotuisen Tuskan, ja helteinen keli palasi hellimään metallikansaa sateisen viikon jälkeen. Otetaan heti alkuun kiinni lähi -Tuskan parhaaseen uudistukseen, kakkoslavan iso teltta, sekä lavan lähelle jatkettu anniskelualue tarjosi juuri sitä, mitä me täysi-ikäiset festarikäviät ollaan vuosia toivottu. Nyt kakkoslavan bändien esiintymisestä pystyi nauttimaan leppoisasti olut kädessä, iso käsi sinne organisaatiolle tästä.

Perjantai alkoi kaukaa Swallow the Sunia kuunnellen, ei oikein bändin rauhallinen taonta aurinkoiseen päivään kummoisesti istunut, joten kunnolla päivä starttasikin iloisen power metallin ja Cain's Offeringin parissa. Orkesteri heitti osaavan ja ammattitaitoisen keikan, joka oli kaikilta osiltaan ihan ok, mutta ei sen enempää,


Lordia ei ole tullut nähtyäkään vuosiin, joten pitihän tuo vanhan kotikaupingin sankari todistaa, ja laadukkaan keikan monine pyroineen sekä erikoisvälineineen Herra Lordi tarjosikin. Keikka lähti käyntiin orkesterin neljänneksi parhaalla kappaleella, Bringing Back the Balls to Rock:lla oikein mainiosti, ja kun loppuun oli säästetty ne kovimmat ja parhaimmat kipaleet ensihitin Would You Love a Monster Manin johdolla, taittui tunti mukavasti orkesterin rockista nauttien.


Testament on tuttu ja aina toimiva näky Tuskassa, eikä Chuck Billyn johtama orkesteri fanejaan tälläkään kertaa pettänyt, vaan settilistassa oli niin tutut klassikot Into the Pitin johdolla, kuin uudemmat veisutkin mm. Rise Up:n tarjotessa mukavaa mesoamista. Bändi taisi olla myös perjantain henkinen pääesiintyjä, sillä katsojia oli huomattavasti illan päättänyttä Avantasiaa enemmän. Testament on yksi niistä orkestereista, joita voin katsella niin useasti kuin vain vastaan tulevat, Alex Skolnickin uskomattoman taidokas kitarointi yhdistettynä Chuck Billyn letkeään ja rentoon johtamiseen on vain aina niin mukavaa seurattavaa.


Beast in Blackia odotin innolla, mutta en kestänyt bändin vokalistin nasaalia ja ohutta ääntä paria kipaletta enempää, joten oli aika illan päättävälle Avantasialle.


Avantasia nyt ei levyillään ole itselleni paljoa tarjonnut, mutta kun lavalla oli tulossa lapsuuden idoli Michael Kiske, sekä loistava ääninen Jorn Lande, oli keikalle suuret odotukset eikä Tobias Sammetin johtama ryhmä odotuksiani pettänyt. Varsinkin Kisken näkeminen ensi kertaa vuosikymmenten kuuntelun jälkeen oli todelliset kylmät väreet tuoma kokemus, ja jumalaisen mahtavastihan mies laulutonttinsa livenäkin hoiteli. Lande ei myöskään pettänyt, vaikken miehen Ozzy Osbourne tyyppisestä lavaliikennihdästä pitänytkään. Toki myös muu laulajakatras Bob Catleyn johdolla tarjosi korvakarkkia koko kahdelle tunnille, joten keikan loputtua kaikkien laulajien kanssa vedettyyn Sign of the Crossiin, pystyi Tuskasta poistumaan hymyillen odottaan seuraavaa päivää,