Jalometallin ajankohta siirrettiin tänä vuonna heinäkuulle, joten näin oli mahdollista ensi kertaa etelässä asuvan pohjoisen kasvatinkin päästä loma-aikaan näille festeille.
Päivän alkuun tuli todistettu Kalmahin verevä keikka, jonka rivakkaa soittoa tauotti vokalisti Pekka Kokon leppoisa juttelu sekä lavalla vieraillut Suoherra (alla). Sopivasti uudempaa ja vähän vanhempaa materiaalia soittanut orkesteri toimi hyvänä päivän avaajana, mutta helteessä ei tullut vielä suuremmin mukaan riehaannuttua.
Ennen The Hauntedia tuli katsottua hieman The Duskfallia, joka ei kummoista tarjonnut. Edellä mainittu oli mukava nähdä taas muutaman vuoden tauon jälkeen Marco Aro tällä kertaa keulillaan. Uusimmalta levyltään Exit Woundsilta tuli mukavasti neljä kipaletta (Settilista), muuten setti noudatti aika lailla vanhoja uria, oli toki hauska kuulla Aron laulamana Dolvingin uudemman ajan kipaleita, kuten The Flood ja The Medication.
Battle Beast soitteli jälleen nipun orkesterin vanhoja kipaleita, jokohan olisi uuden miehistön aika alkaa luoda jotakin omaakin materiaalia? Suhteellisen ponneton esitys ei suurimpien orkesterin fanien lisäksi muita kyllä huomannut.
At the Gatesin aikaisemmat uuden tulemisen keikat olikin tullut missattua, joten oli mukava todistaa bändi viimein Jalometallin lavalla. Puolet keikasta sujui uuden ja tylsän At War with Realityn parissa, joka ei ole kyllä innostanut levynä, eikä kummoisesti toiminut livenäkään. Vanhoja klassikoita kuten Nausea ja Blinded by Fear taas oli tietty mukava todistaa viimein livenäkin, kokonaisuutena kuitenin aika vaisu esitys näiltä veikoilta.
Spiritual Beggarsia on tullut jonkin verran kuunneltua levyltä, mutta livenä ensi kertaa todistettuna orkesteri nosti kyllä huimasti osakkeitaan. Varsinkin upea ääninen vokalisti Apollo erottui keikalla todella edukseen, ja bändin groovaava retrorock soikin oikein piristävästi kesken metallisen jyystön.
Viimein oli kuitenkin aika sille pääasialliselle syylle, jonka takia Kuusisaareen tuli ensi kädessä lähdettyä. Thyrane teki viimein jäähyväiskeikkansa, joka silloin vuosikymmen sitten jäi tekemättä, ja voi olla ettei kyseessä ollut edes jäähyväiset, jos bändin pääjehun Blastmorin tokaisuun keikan loppuun otetaan kiinni. "Ties vaikka vielä nähtäisiin, ei tässä mitään ole luvattu". Thyranen keikka oli kyllä kaikkenensa todella upea; soundit olivat korvia hivelevän hyvät, bändin yhteissoitto täyttä timanttia ja Blastmorin ulosanti enemmän kuin kohdillaan.
Keikan aikana kuultiin niin ensimmäistä demoa, kuin sitä seuranneiden levyjenkin materiaalia suhteellisen hyvällä kattauksella, tietenkin kahden ensimmäisen täyspitkän muodostaessa keikan päasiallisen rungon. 80 minuuttia kului kuin siivillä, eikä ympäriltä kuulunut kuin pelkkää kehua ja ihmetystä bändin huikeasta nyky-kunnosta. Thyranen todistaminen oli todellakin sen tuhannen ajetun kilometrin arvoista, iso kiitos järjestäjälle organisatiolle tästä kiinnityksestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti