maanantai 14. maaliskuuta 2011

Mielikuvien loukussa - Omnium Gatherum

Omnium Gatherum - Soul Journeys

Blogin seuraavan uhrin, Omniun Gatherumin uusin levy on New World Shadows ja siltä tähän on poimittu neljäs raita, Soul Journeys. Biisin aloittava melodianpätkä toi saman tien mieleeni pakkasen ja tuon mielikuvan viimeisteli kappaleen pääriffi, joka on kuin hyytävä tuulenvire. Hetkessä biisin tunnelma kuitenkin vaihtuu, ensin kauniiseen melodiaan ja hetken päästä vielä rauhalliseen tunnelmointiin. Näistä osioista seuraava mielikuva saikin alkunsa.

“Mies aukaisee oven ja astuu ulos, jossa kipakka pakkanen iskee saman tien päin kasvoja. Käsi hakeutuu vaistomaisesti takinkaulukselle ja nostaa sitä kurkun suojaksi. Muutama askel pihalle ja kipakan pakkasen lisäksi navakka tuulenvire syöksyy armotta kulkijan päälle. Tuuli iskee samanaikaisesti kylmän kolkolla kosketuksellaan jokaiseen paljaaseen paikkaan iholla. On vire niin voimakas, että sen vaikutus tuntuu hetken päästä jo nivelissä saakka. Mies painaa leukansa kohti rintaansa ja lähtee puskemaan yhä kovemmin puhaltavaa tuulta päin. Liekö tuulen vahvistuva voima sitten vain mielikuvitusta mutta tuntemus on ainakin kulkijalle täyttä totta. Kävelytielle kääntyessään paistaa aurinko juuri sillä korkeudelle, että se osuu suoraan silmiin ja lähes sokaisee miekkosen. Vaistomainen päänkääntö pois äkkikirkkaasta valosta vie katseen kohti lumista maisemaa, jonka auringonvalo saa välkehtimään kirkkaan valkoisena. Näkymä on sanoinkuvaamattoman kaunis; tuuli on hetkeksi tauonnut ja auringon voimasta kiiltelevät lumihiutaleet tipahtelevat rauhallisesti kohti lumista maata. Tuulenvireen edetessä heiluvat sen tielle osuvat koivut paineen voimasta. Koskematon läntti valkoista lumenpeittämää maata on harvinainen näky keskellä ruuhkaista pääkaupunkiseutua. Mies on jo lähellä päämääräänsä, paikallisbussin pysäkkiä, eikä aikataulu sallisi hetkenkään pysähtymistä. Kulkija pysähtyy silti hetkeksi nauttimaan näkymästä ja imaisee samalla sisäänsä aimo annoksen kirpakkaa pakkasilmaa. Hetkessä tunnelma inhottavasti ja purevasta pakkasesta on vaihtunut hetkelliseen iloon ja nauttimiseen luonnon toisesta puolesta. Kylmän ja kolkon talven kauneus on sellaista, jota ei osaa kaivata ennen kuin sen huomaa, mutta sen huomattuaan ei sitä kulkija työmatkallaan enää unohda. Maanantaiaamussa on sittenkin jotain hyvää miettii mies painaessaan päänsä alan ja astellen viimeiset metrit pysäkille, jolle bussi saman tien pihahtaen pysähtyykin”

perjantai 11. helmikuuta 2011

Mielikuvien loukussa - MyGrain

 MyGrain - Catalysmic Child

MyGrain saa olla uuden blogini ensimmäinen käytännön kohde, ei vain siksi että se on alkuvuoden parasta antia, vaan myös siksi, että se herättää vahvoja mielikuvia. Otetaan tarkasteluun uuden, bändin mukaan nimetyn levyn päättävä raita Catalysmic Child, jonka kaihoisa koskettimilla ja kitaralla luotu tunnelma herätti vahvoja tunteita jo heti ensi kuulemalta.. Vahvin mielikuva syntyi kuitenkin ajasta 5:45 eteenpäin, kun laulu ja särö katoavat. Jäljelle jää vain alaston melodia ja kaihoisa tunnelma. Jo ensimmäisellä kerralla tuo kohta herätti mielikuvan avaruusasemalta irronneesta astronautista, joka leijuu läpi äärettömän avaruuden, tiedostaen loppunsa lähestyvän, mutta samalla ihmetellen ympärillä olevaa ääretöntä kauneutta. Mielikuva liittynee avaruuteen varmaan sen takia, että aihetta myös bändin lyriikoissa sivutaan tämän tästäkin, mutta kyllä suurin kiitos menee itse musiikille. Seuraavanlainen filminpätkä pyörähti käyntiin pääni sisällä, kun suljin silmäni ja annoin kappaleen viedä:

“Avaruus näytti astronautin silmiin niin kauniilta, vaikka pakokauhu valtasi mielen, ohittivat vaikuttavat näkymät tuon tunteen joka hetki yhä vahvemmin. Vaikka vain hetki sitten oli ollut tilanne jossa epätoivoinen huuto hukkui kypärän sisään, oli miehen mieli nyt oudon rauhallinen. Ympärillä näkyi planeettojen kirjo, yksi hohti äärivasemmalla punaisena, toisen oikealla olevan ympäri kiersi kaunis, sinisen kuulas kehä. Koko ympäristö oli yhtä aikaa toivotonta pimeyttä, että ääretöntä pilkettä. Mies ajelehti yhä kauemmaksi, jos se äärettömyydessä oli edes mahdollista. Irtautumiseen avaruusaluksesta johtaneet tapahtumat tuntuivat niin kaukaisilta, vaikka ajallisesti ne olivat tapahtuneet vain minuutteja sitten. Avaruusasema oli silti kadonnut jo näkymättömiin, jonka myötä myös tapahtuman muistot katosivat salakavalasti pois mielestä. Pieni asennon vaihto paljasti valkosinisen pisteen kaukaisuudessa. Koti. Siellä se oli, näkyvissä mutta samalla näkymättömissä, ne tunteet ja saavutukset olivat nyt yhtä kaukaisia kuin fyysinen matka tuolle tutulle planeetalle. Ilmaa oli jäljellä vielä muutamaksi minuutiksi, ja hitaasti mutta varmasti astronautti katosi kohti äärettömyyttä, vain kaihoisan melodian soidessa kaukaisena hänen mielessään.”