maanantai 29. kesäkuuta 2015

Tuska Open AIr Metal Festival 26.6.2015



Oli taas aika lähes joka kesäisen perinteen mukaisesti siirtyä kohti Tuskaa ja sen uutta kotia Suvilahtea. Viikkoja jatkunut sade ja tuuli oli hellittäyt otettaan, ja Tuskan voima puri edelleen tuoden lämpimän auringonpaisteen alueelle. Perjantain kattauksessa ei mitään must see -orkesteria ollut, mutta lähimpänä sitä oleva Ghost Brigade aukaisi kyllä oman Tuskani mainiolla keikallaan.


Olen nähnyt kyllä bändin useasti aiemmin, mutta en vielä loistavan viimeisimmän lättynsä IV - One with the Stormin julkaisun jälkeen. Yhtyeeseen liittynyt kosketinsoittaja ja elektronisen musiikin velho Joni Vanhanen toi kyllä jo levylle sen viimeisen kirsikan kakun päälle, ja miehen anti oli myös livenä mahtava palanen lisää jo muutenkin hyvän orkesterin soitantoon. Uusi levy oli tottakai pääosassa ja hyvin esimerkiksi Wretched Blues sekä varsinkin keikan päättänyt Elämä on tulta livenä potkivatkin. Hitaasti mutta varmasti Ghost Brigade on suosiotaan kasvattanut, ja nyt kakkoslavan edessä olikin jo ihan hyvän kokoinen nyrkkimeri bändiä vastaanottamassa. 

Blues Pills on mieluisa uusi tuttuvuus, jonka musiikkin tuli tutustuttua vasta muutama kuukausi sitten. En ole nykyisen retrobuumin fani, ja suurin osan aallon mukanaan tuomista bändeistä ovat kyllä olleet täysin turhia, mutta Blues Pills on sitä laadukasta yhtä prosenttia siitä laaduttomasta 99 prosentista. Erikoisesti bändi soitti parhaimman ja tunnetuimman biisinsä High Class Womanin jo keikan ensimmäisenä kappaleena, joten se tuli kuultua vain olutalueelta. No reilut puolet keikasta tuli sitten seurattua ihan lavan edestä, ja hyvin bändin soitto kyllä kulki, ja varsinkin vokalisti Elin Larssson vei kyllä esiintymisellään ja laulullaan pisteet kotiin. Keikan päättänyt Devil Man on bändin debyyttilevyn toinen helmi, joten onneksi se oli säästelty oikeaan paikkaan. Blues Pills on potentiaalinen yhtye vaikka kuinka isoihin saappaisiin, kunhan se vain saa tulevaisuudessa tehtyä useamman Devil Manin ja High Class Womanin tasoisen kappaleen. 

Ennen Exoduksen keikkaa tuli Club Stagella todistettua muutaman kappaleen verran Enforcerin livekunto, ja kyllähän huippunsa tuotteistettu joukko tonttinsa hyvin hoiteli, vaikkei orkesterin siloiteltu ja kiltti vanhan koulukunnan heavy suuremmin iskekään. Exodus taas on tullut todistettua livenä jo muutaman kerran, mutta nyt vasta näin orkesterin lauteilla ensi kertaa Steve "Zetro" Souzan johtamana, ja mainiosti orkesteri tonttinsa hoisikin. Zetro totesi keikan aikana, että huomaatteko yhden puuttuvan, ja tottahan se oli, että Gary Holt oli Slayer kiireidensä takia poissa Exoduksen livekokoonpanosta, muttei se suuremmin livenä menoa haitannut, ja cirle pitti pyörikin hyvällä energialla läpi keikan. 


Settilista nyt toki olisi voinut olla parempikin, ja varsinkin alkukeikka oli hieman vaisumpaa yhtyeen keskittyessä uudempaan ja myöskin tylsimpään tuotantoonsa. Onneksi keikan aikana kuultiin nyt tottakai muutakin, ja varsinkin Blacklist yhtenä yhtyeen suosikkikappaleistani iski tajuntaan lekan lailla. Hyvä keikka vanhalta pumpulta, ja toivottavasti levymitassakin päästään vielä joskus Tempo of the Damnedin tasolle, ja vaikka ei päästäisikään, takuuvarma festariesiintyjä Exodus kyllä on. 

Jos on Enforcer hyvin koottu tuote, on Sabaton kyllä se todella huippuunsa viritetty tuote, jonka jokainen pienikin osanen, oli se sitten pukeutuminen, lavakomiikka tai soitto, on mietitty viimeisen päälle valmiiksi. Broden osaa ottaa yleisönsä tavalla, johon harva keulamies kykenee, ja tavat on opetettu hyvin myös muille orkesterin palkkalistoilla oleville, joten jokainen bändin fani sai varmastikin odottamansa shown. Pyroja ei keikan aikana säästelty, ja en muista kuin Lacuna Coilin metallimusiikin saralta, jonka lavashown jokainen osa-alue olisi näin täydellisesti mietitty ja käsikirjoitettu valmiiksi ja vielä sangen onnistuneesti. Kolmen kruunun komediakin oli sen verran tenhoavaa, että vaikkei orkesterin musisointi sisänsä juurikaan sykähdytä, viihtyi keikalla silti mainiosti hassuttelua seuraten. Paljon porua ennen ja jälkeen aiheuttanut aikataulutus, eli Lamb of God ennen Sabatonia osoittautui kyllä oikeaksi ratkaisuksi, ja Sabaton oli ehdottomasti perjantain ansaittu pääesiintyjä, saaden yleisön hyppimään, laulamaan ja huutamaan orkesterin nimeä läpi puolitoistatuntisen keikkansa. Sabatonin sanominen 2010-luvun Manowariksi ei todellakaan ole tuulesta temmattu lausahdus, enkä näe mitään syytä miksei orkesterin hyökkäysvaunu etenisi yhtä vahvasti myös tulevaisuudessa, tai ainakin niin kauan kuin Broden jaksaa palkkasotilaitaan johtaa taistelusta toiseen. Viihdyttävä lopetus Tuskan ensimmäiselle päivälle. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti