maanantai 29. kesäkuuta 2015

Tuska Open Air Metal Festival 27.6.2015



Lauantaipäivän esiintyjäkaarti oli ennakkoon viikonlopun heikoin, joten festareille tulikin lähdettyä rennoin mielin tapailemaan tuttuja, nauttimaan alueen tarjoamista virvokkeista sekä kuuntelemaan taustalla muutama orkesteria. Onnekseen päivän aikana sai parin orkesterin kanssa yllättyä iloisesti, joten oli Tuskan lauantailla sittenkin myös musiikillista annettavaa.



Einherjer soi tullessani alueelle, eikä orkesterin keski-tempoinen mustan metallin ja folkin kanssa flirttaileva musiikki oikein päiväsaikaan ulkolavalle istunut. Norjalaisia seurasikin sitten nousevan auringon maan veteraanit, Loudness. No en ole bändiä koskaan suuremmin levyltä kuullut, joten keikan alku tulikin seurattua anniskelualueen pöydässä istuskellen. Pian oli kuitenkin selvää, että kitarasankari Akira Takasakin perustamaa orkesteria oli päästävä fiilistelemään lähempää. Miehen kirkuvat soolot ja hieno kitarasoundi valtasivat koko alueen, ja oli selvää kuka on yhtyeen tähti. Tosin ei uusi-vanha laulaja Minoru Niiharan lavaolemus paljoa Takasakille hävinnyt, ja Japanin Klaus Meine hoiteli itse shown lisäksi myös laulut mainiosti läpi keikan. Bändin välitön ja viihdyttävä show kyllä tempaisi mukaansa, joten lauantaipäivä oli korkattu käyntiin mitä parhaimmissa merkeissä.



Loudnesin jälkeen olikin tarve testata Tuska Libre alue, eli vanha Puistobaari, johon ei kuuluisi täysin käsittämättömän kiinnityksen, Atomirotan suomirap. Tässä vaiheessa voikin pohtia, että kun esimerkiksi Provinssi on pudottanut nimestään sanan rock pois, viekä Tuskan uusi toimitusjohtaja Eeka Mäkynen tarkoituksella myös Tuskaa kohti koko kansan festivaalia, jossa Elastinen ja Faith No More soittavat sulassa sovussa. Toivottavasti Atomirotan ja esimerkiksi Apinan kiinnitykset olivat tehty vain säästösyistä, tai olutmyyjien toiveesta, koska en muista nähneeki koskaan Suvilahden isoa olutaluetta niin täynnä kun Atomirotan soidessa.


No se musiikin ulkopuolisista jutuista ja takaisin itse asiaan. Amorphiksen Tales of the Thousand Lakes -showta tuli odotettua mielenkiinnolla, mutta ennen bändin astumista lauteille, mietitytti millä tavalla orkesteri itse albumin soittoon suhtautuu. Pelko osoittautui turhaksi, sillä aina laulaja Tomi Joutsenesta lähtien koko bändi antoi kaikkensa läpi keikan, eikä viime vuosien tasapaksuudesta ja geneerisyydestä ollut tietoakaan. Tales.. on yksi suomalaisen metallihistorian parhaista levyistä, ja se sai vähintäänkin arvoisensa käsittelyn aurinkoisessa lauantai-illan Tuskassa. Levyn kappaleista voisi nostaa minkä tahansa illan parhaaksi, mutta ehdottomasti In the Beginning ja Into Hiding olivat parhaista parhaimmat, ja levy hujahtikin läpi ihan liian nopeaa. Amot olivat onneksi päättäneet pysyä metallisessa ilmaisussa myös Magic and Mayhemin viimeisten sointujen tauottua ja Vulgar Necrolatryn ensisointujen kajahtaessa ilmoille oli ilma jälleen täynnä nyrkkiä sekä kenttä täynnä pyörivää pittiä.



Missaamaani Bloodbathia lukuun ottamatta näin tylyä vanhakantaista deathia ei kyllä Tuskan päälavalla oltu tänä vuonna kuultu, ja voi miten hyvältä se kuulostikaan. Loppuun tuli vielä pari biisiä Elegyltä, valitettavasti Joutsenen ääni ei kyllä mitenkään taivu Better Unbornin tai My Kanteleen laulumelodioihin, joten vaikka mainittu biisikaksikko oli oiva lisä, olivat ne hieman valju lopetus sitä edeltäneelle ilotulitukselle. Kaikesta huolimatta annan ison kiitoksen Tomi Koivusaarelle ja koko yhtyeelle siitä, että Tuskassa nähtiin vielä kerran se omaperäinen ja metallinen Amorphis johon aikoinaan rakastuin, ja nyt tuo aikajakso on lienee lopullisesti haudattu komein menoin, ehdottomasti Tuskan 2015:sta paras keikka tähän mennessä.



Lauatai-illan päättäväksi bändiksi päätynyt In Flames yllätti myös iloisesti, no ainakin keikan ensimmäisen kolmen biisinsä ajan. In Flamesin viimeisimmältä metallialbumilta, Claymanilta otettu avausbiisi Only for the Weak sai saman tien koko yleisömeren pomppimaan mukana, ja yllättävän metallisella otteella jatkettiin myös vielä Everything's Gonen ja Bullet Riden osalta, josta varsinkin jälkimmäinen oli aivan loistava veto koko orkesterilta Fridenin hoitaessa keulamiehen hommat varmoilla otteillaan. Viime vuodet indie rockista inspiraationsa hakenut In Flames siirtyikin loppukeikan ajaksi uusimpien biisiensä joukkoon, joista en kyllä pysty yhtäkään nostamaan toista paremmaksi, eivätkä ne itselleni anna kyllä yhtään mitään, vaikka Friden laulunsa toki tunteellisesti tulkitsikin. In Flames oli kuitenkin livenä yllättävänkin metallinen ja sai aikaiseksi festareiden suurimman circle pitin, joten kaikkinensa keikka jäi kyllä positiivisen puolelle.

1 kommentti:

  1. Faith no more olisi kyllä huippubuukkaus Tuskaan 2016. Monta kertaa bändi nähty ja aina huippu. Viimeksi kesällä Saksassa.

    VastaaPoista