Yleensä en syty yhtään retrorockista tai näistä vastaavista 70-lukua ihannoivista orkestereista, joita riittä nykyään jo liiaksi. Entisen The Hellacopters miehen, Nicke Anderssonin Imperial State Electric katselee vielä kauemmas menneisyyteen, sinne The Beatlesin ja sen aikaisen garage rockin suuntaan. En tuostakaan genrestä suuremmin ole innostunut, mutta jostain syystä bändin simppelit pop rock kipaleet ryyditettynä Anderssonin loistavilla vokaaleilla vaan iskevät sinne jonnekin mielihyväkeskukseen. Bändi toinen levy Pop War ei tosin aluksi toiminut alkuunkaan niin mallikkaasti, kuin bändin nimellä siunattu debyytti. Ajan saatossa tämä harmittavan vähälle huomiolle jäänyt levytys on kuitenkin kasvanut vaan rakkaammaksi ja rakkaammaksi. Pop War tunnelmoi kappaleessa Waltz for Vincent niin tumman kauniisti, että biisi sopisi täydellisesti soimaan jonnekin vanhan hämyisen kuppilan nurkkaan. Back on Man taas toisaalta edustaa lähes stadionrockia, joten bändin kavalkaadi on ihailtavan laaja, karkaamatta silti koskaan liiaksi itse musiikin ytimestä. Imperial State Electricin musiikin ydin on aito ja konstailematon rock and roll, levyn soundit ovat autenttiset ja hyvin livemäiset. Jokainen soitin kuulostaa itseltään ja levy groovaa aivan jumalattoman kovaa. Ehdottomasti vuoden 2012 top10 kategorian antia. Vuoden 2012 TOP 10 levyt eivät ole paremmuusjärjestyksessä, vaan julkaisen niistä yksi kerrallaan lyhyen pohdinnan loppuvuoden kunniaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti