Olen ollut SFU:n fani jo vuodesta 1997 kun kuulin ensimmäisen kerran bändin Warpath julkaisulta muutamaa biisiä, jotka olivat yhden tapetradingin kauttaa saadulla kasetilla. Orkesterin keskitempoinen ja raskas death metalli miellytti jo silloin, ja vuonna 1999 tullut Maximum Violence sitten niin sanotusti räjäytti pankin ja fanipoika oli syntynyt. Tuon jälkeen vokalisti Chris Barnes on yhtyeineen julkaissut nipun eri tasoisia julkaisuja, joilla on aina ollut enemmän tai vähemmän sekä hyvää että huonoa materiaalia. Yllätys oli silti melkoinen kun uutiset koko kokoonpanon uusimisesta Barnesia lukuunottamatta tulivat ilmoille. Odotukset levyä kohtaan laskivat myös melkoisesti, kun kuulin että biisintekovastuun ottaa aiemmin Chimairassa soitellut Rob Arnold. Näistä lähtökohdista Undeadin kuunteluun pääsikin aika vapaasti, joten laadukkaan levyn käsiini saaminen oli täydellinen yllätys. Kyseessä on helposti yhtyeen paras julkaisu jo aiemmin mainitun Maximum Violencen jälkeen, ja on todella outoa miten Arnold on osannut säveltää näin SFU:n kuuloista materiaalia, sitä myös samalla hieman uudistaen ja varsinkin nopeuttaen. Olen aina pitänyt siitä, että SFU rakentaa biiseihin myös kertosäkeitä, ja syystä bändiä ei ole death metallin AC/DC:si kutsuttu. Juuri tästä tyylistä Reckless on paras poiminta uutukaiselta. Simppelin iskevä raita, joka hieman muokattuna menisi minkä tahansa rock bändin hittinä mainion kertosäkeensä ansiosta. Huteja ei levylle liiemmin ole kasattu, joten levy mahtuu helposti vuoden 2012 TOP 10:iin, ja ehkä jopa sinne ylempään kastiin.
Vuoden 2012 TOP 10 levyt eivät ole paremmuusjärjestyksessä, vaan julkaisen niistä yksi kerrallaan lyhyen pohdinnan loppuvuoden kunniaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti